torstai 22. kesäkuuta 2017

Lumyer - ja sinunkin juhannuksesi onnistuu

Juhannushan tässä nyt lähestyy vaikka säitä katsellessa tuntuis joltakin muulta. Periksi ei anneta. Jos aurinko paistaa niin mikäs mukavampaa kuin heilua ulkosalla. Jos sataa niin no hätä. Sitähän voi vaikka harjoitella kuvankäsittelyä. Se on kivaa  porukallakin.

Vinkkaan suosikkini teille.  Kaikki löytyvät Android- ja iOS-versioina.  Jos nyt olisi saanut aikaan itselleen vaikkapa punertavat silmät (kaikenmaailmat pujot, heinät ja vaikka mitkä vaarat ihmistä vaanii). Lataa Snapseed. Se on näppärä sovellus. Sillä voi parannella kuvia ja valmiitakin filttereitä löytyy. Ei tarvitse kärsiä punaisesta nenästä tai silmistä. Luontokuvatkin saavat uutta ilmettä.

Kuvista voi koota hauskan tarinan. Lipix on helppo ja kiva tapa rakentaa  näyttävä tarinallinen kollaasi. Tarjolla on paljon erilaisia pohjia ja kehyksiä. Näpäytellyt kuvat kannattaa sitten siirtää vaikka Google Kuviin viemästä tilaa kännykästä.

Ja sitten ihan paras: Lumyer. Sillähän tekee vaikka mitä. Kivat elävät animoidut kuvat ovat hauskoja ja helppo tehdä. Alla olevassa kuvassa aitoa on vain talo. Kaiken muun efektin on hoitanut Lumyer. Hienoa ja rentoa Juhannusta kaikille. Tee siitä paras ja aurinkoinen.....tai mitä haluatkin. Lumyer auttaa.



tiistai 30. toukokuuta 2017

Tästä ei puhuta omaisille - SenioriSeksiä

Seksihelle, seksivaara… mitä ihmettä nykyajan otsikoinnille on tapahtunut. Paljon puhuttu klikkiotsikointi ärsyttää minua suunnattomasti. Houkutteleva otsikointi on tietysti tärkeää, se herättää lukijan mielenkiinnon. Ja seksi myy, senhän taitaa kaikki tietää. Mutta onhan se seksi vakavakin asia, ainakin siinä mielessä, ettei ikääntyneiden seksuaalisuudesta ja seksistä paljoa puhuta. Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelman ihana hovimuusikko Ilkkakin laulaa aiheesta (suosittelen kuunneltavaksi kahvihuoneessa, erityisesti vanhuspalvelualalla).

Minna ja Satu olivat vähän ”pulassa”, kun iäkäs herra kyseli miksi hän näkee netistä vain lyhyitä pornopätkiä, kun muut kehuivat näkevänsä pitkiä elokuvia. Siinä ollaankin vähän puun ja kuoren välissä, neuvoako mistä löytyy ”kunnon pätkät” vaiko sanoa ettei tiedä asiasta mitään? Yritin googlailla aiheesta, mutta en kovin paljoa löytänyt senioriseksuaalisuuteen liittyvää tietoa. Joku viisaampi voisi nyt neuvoa meitä.

Sen osaan kyllä neuvoa, että suojautuminen sukupuolitaudeilta on tärkeää kaikenikäisille! Siitä muistutusvideo tässä:


tiistai 2. toukokuuta 2017

DigiKyllin 3 asiaa

3 asiaa, joista pidän… 
Mobiililaitteet
Tulevaisuusvisiointi
Huumori

3 asiaa, joista en pidä… 
Roskapostit
Pitkät palaverit
Akun loppuminen

3 asiaa, joita tein viikonloppuna… 
Kuvasin kännykällä heräävää luontoa
Etsin reseptiä netistä
Seurasin sadetutkaa sääsivustolla

3 asiaa, jotka osaan… 
Ottaa rennosti
Käyttää tablettia
Etsiä ratkaisuja pulmiin

3 asiaa, jotka haluaisin osata… 
Loistava kuvankäsittely
Taitava blogi-otsikointi
Laulaa

3 asiaa, joista puhun usein… 
Netin hyvät puolet
Kannustamisen tärkeys
Tiedon jakamisen ilo

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia… 
3D-tulostin
Älyvaatteen joka lämmittää/viilentää automaattisesti
Älykellon

3 asiaa, joista unelmoin… 
Siivousrobotti
Johdoton koti
Pystyn auttamaan digiloikassa

ps. Oletko jo käynyt lukemassa Kokeileva Suomi-sivustolta Minnan ja Sadun blogi-kirjoituksen Tabletti taipuu moneksi!


torstai 6. huhtikuuta 2017

Projektityöntekijöiden tyhjät päät

Tiedätte varmaan tunteen kun on antanut kaikkensa? Jokainen aivosolu on hiljentynyt, suorastaan kadonnut ja silmät tuijottaa seinää. Radio SuomiPop soi taustalla, mutta sanat ei mene korvalehteä pidemmälle. Puhun Sadulle ja Minnalle - näen kaksi apaattista olentoa viettämässä ruutuaikaa. Onneksi minä olen vielä toimelias.

Mikä alkuvuosi! Kolmeen kuukauteen mahtui (mahdutettiin) paljon. Teija siirtyi Verkosta Virtaa! -hankkeeseen, Minna palasi takaisin ja SenioriVerkko -projektin normitoiminta pilotteineen pyöri häiriöttä kokoajan. Lisäksi oli kaikenmoista digisemmaa, konsultointihommaa, luentopyyntöä ja tapahtumaa. Kivoja kaikki, mutta pitihän nekin huolella valmistella.

Siinä sivussa väännettiin väliraportti kahdelta vuodelta ja laadittiin huolella uutta hakemusta. No, olihan meillä idea ja aihio noussut jo aikoja sitten, mutta ei se silti itsestään synny. Pieni "syntinen" lohtu oli se, että moni muu tuskaili saman kanssa :)

Miten tästä selvittiin? No, tietty kun on ne hyvät kumppanit, huumoria ja projektin suunnitteluun ja seurantaan on panostettu alusta alkaen paljon. Miten Satu ja Minna tästä selviää? Ihan kohta ne on taas normaalit (jos niistä nyt voi niin sanoa). Niin ja uutta ei synny ellei aivosolut välillä lomaile.



perjantai 31. maaliskuuta 2017

Usko pois, sinä voit vaikuttaa!

Demokratiaviikon päätteeksi minun on pakko muistuttaa vaikuttamismahdollisuuksista, joita sinullakin on lukuisia. En itsekään tiennyt näistä kaikista, mutta nyt oikein innostuin omista mahdollisuuksistani.

Kannattaa käydä kurkkaamassa oikeusministeriön ylläpitämää sivustoa demokratia.fi  Sieltä löytyy esimerkiksi kansalaisaloite.fi, jossa aloitteita voi tehdä kaikki Suomen kansalaiset, joilla on äänioikeus. Jos aloite kerää puolessa vuodessa 50 000 kannatusilmoitusta, on eduskunnan otettava se käsittelyyn. Lisäksi sivustolla voit ottaa kantaa ajankohtaisiin hankkeisiin tai pyytää lausuntoja. Löytyy myös infoa vaaleista ja yhdenvertaisuudesta.

Tässä välissä voin ylpeänä mainostaa, sitä että SenioriVerkko kumppaneineen voitti vuoden 2017 Demokratiapalkinnon. Teemana oli kumppanuus ja sitähän tässä tarvitaan, yksin olisi vaikea saada ääntä kuuluville (vaikka minulla kantava ääni onkin). Palkittuun kumppanuusverkostoon kuuluvat meidän lisäksi ENTER ry, LähiVerkko-projekti, VerkostaVirtaa!-projekti ja SeniorSurf-toiminta. Olen aiemminkin hehkuttanut yhteistyötä :D

Ja käypä äänestämässä kuntavaaleissa, hop hop!


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tasa-arvo digimaailmassa

Ennen puhuttiin, että tietotekniikka on miesten maailmaa. Onneksi ei enää ole näin. Meilläkin on kokemusta siitä, että naiset pärjäävät tekniikan kanssa ihan yhtä hyvin kuin miehet. Tarvitaan vain innostusta, rohkeutta ja kokeilunhalua, se ei ole sukupuolesta riippuvaa.

Tivi-lehden sivulla on mielenkiintoinen juttu siitä, että teknologia-ala tarvitsee lisää naisia. Naiset halutaan mukaan ratkaisemaan teknologian avulla ongelmia, jotka liittyvät ympäristöön, terveyteen ja hyvinvointiin. Näin naistenpäivänä (ja tietysti muinakin päivinä) minä liputan tämän puolesta. Avatkaa naiset rohkeasti suut ja kertokaa mitä te haluatte teknologialta!

ps. Meillä on ollut tässä vähän kiirettä, kevät kun on raportoinnin aikaa. Ai niin, Minna on palannut takaisin vanhempainvapaalta ja Teija on siirtynyt Verkosta virtaa! -projektiin. Satu ja minä olemme pysyneet täällä niinkuin ennenkin :D



torstai 23. helmikuuta 2017

DigiSuomea rakentamassa jo vuodesta 2011

Mihin ihmeeseen katosi vuosi 2016? Niin ja ne muutkin? Tämä kuluva vuosi on SenioriVerkon viimeinen toimintavuosi. Ensimmäisen projektin alkaessa 2011 lähdettiin viemään digisanomaamme eteenpäin hieman jännityksellä. Meitä tämän alan toimijoita kentällä ei ollut monia. Melkoista tien raivaamista se toisinaan oli, mutta usko asiaan säilyi ja säilyy edelleen. Näimme jo silloin jäävuoren huipun lisäksi osan koko vuorta.

Digiasiat ovat tänään se "päivän sana." Se mitä silloin jouduttiin ottamaan miltein väkisin keskusteluissa esille, on nyt arkipäivää. Hyvä niin. Yhteiskunta muuttuu, kehittyy ja digiasiakin tuo uusia tarpeita jälleen. Haasteet eivät lopu vaan muuttuvat.

Kyllä ihan ylpeänä voi katsoa taaksepäin ja eteenpäinkin. SenioriVerkon toiminnan vaikutukset näkyvät ja tulevat näkymään vielä tulevaisuudessakin. Olimme ja olemme mukana avaamassa portteja ikääntyvien DigiSuomelle.

DigiKylli DigiSuomen asialla.



keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Uudella kuvakulmalla tähtikuvaajaksi

Miksi kuva vangitsee, pysäyttää katsomaan? Pienillä nikseillä me kännykkäkuva-näppääjätkin saadaan kiinnostavampia kuvia.

Idea, asemointi ja valo – siinä DigiKyllin valokuvauksen kolme tärkeintä asiaa (hulluttelun ja kokeilunhalun lisäksi). Yhteisömanagerien päivillä sain Anssi Männistöltä lisää hyviä vinkkejä parempien kuvien ottamiseen:

1. Mene lähemmäksi, kosketusetäisyydelle.

2. Häivytä taka-alan sekavuutta. Kierrä kohdetta ja etsi rauhallisin tausta.

3. Rauhoitu. Etsi ihan uutta kuvakulmaa ja kuvauskohdetta.

4. Tarkista asettelu:

  • Instagram-kuvat (neliö): pääkohde keskellä kuvaa on usein hyvä.
  • Facebook / leveämpi kuva: kultaisen leikkauksen sääntö (kuva jaetaan  1:3 osiin) on hyvä. Esimerkiksi pääkohde on hieman toisessa reunassa tai horisontti 1. tai 2. kolmasosan kohdalla.
  • Lisävalaistusta saat kun kuvattava kääntyy aurinkoa tai muuta valonlähdettä päin.
  • Tarkenna kohteeseen, ettei vahingossa kuvan tarkin osa ole tausta. 

5. Valo ja tarkkuus.

6. Ajankohtaisuus, oma ilme ja aitous ovat valttia.

Joskus sormia syyhyttää muokata valmista kuvaa, kuten rajata uudelleen ja lisätä valoisuutta.  Sovellukset ovat siihen käteviä (DigiKyllin suosikkeja ovat Snapseed ja Enlight). Kannattaa kokeilla myös esim. Instagramin muokkaustyökaluja.





Uusia kuvakulmia etsimään!


DigiKylli, kaikkien alojen professori :D





(Tekstiä muokattu 29.4.2019)

torstai 19. tammikuuta 2017

Wantterat Vauhdissa- aktiivisuusrannekkeet toimii

Niin sitten ollaan vuodessa 2017. Teittekös uudenvuoden lupauksia? Ei mekään - eikä ainakaan Wantterat Vauhdissa -aktiivisuusrannekepilotin osallistujat. "Ei tehty lupauksia, mutta tavoitteita kuitenkin", kertoi Anu. Pilotti on puolivälissä ja kyselimme rouvien kokemuksia Polar Loop-rannekkeen käytöstä.

Minua kiinnosti, oliko Wantterilla ollut jotakin hankaluutta rannekkeiden kanssa. Eipä tuntunut olevan, mutta kaivamalla selvisi kuitenkin jotain. Yhtä hieman harmitti, ettei hiihtäessä laite aina ota täysiä askelmääriä eikä kaikilla uidessakaan. Toisella taas kävi kahdesti niin, ettei ranneke synkronisoitunut tietsikan kanssa: "Joskus ärsyttää kun laite ei ole sinut tietsikan kanssa."

Hyvää löytyi paljonkin. "Katson rannekkeesta jos mun pitäisi liikkua lisää. Lähden vaikka sauvakävelemään ellei ole kauppapäivä." "En halua jäädä avuttomaksi ja sängynpohjalle. Tämä kannustaa ja auttaa liikkumaan." Marjattaa rannekkeen käyttö oli aktivoinut käyttämään tietokonettakin enemmän ja monipuolisemmin. Kiinnostavinta kaikista oli seurata unen laatua ja määrää.

Alman terveysasemakäynnillä lääkäri oli huomannut rannekkeen. Hän tuumasi, että alkaakin suositella asiakkaille sellaisen hankkimista - ehkä se motivoisi heitäkin liikkumaan. Tyyne yrittää saada 50-vuotiaan poikansa hankkimaan rannekkeen terveyssyistä. Kun äidillä on, niin miksei poikakin uskaltautuisi kokeilemaan. Satu on meistä muuten ainoa, jolla ei ole tätä hienoutta.

Jokainen osallistujista haluaa jatkaa pilottia loppuun asti ja into on hyvä. Hyvänä huomiona tuli esille Maijan toteamus, että liikunnan lisäksi täytyy antaa aikaa myös itsensä kanssa olemiseen. Välillä sohvallakin saa löhötä ja nauttia vain olemisesta. Täältä (klik) voit lukea pilotista lisää.


              









torstai 29. joulukuuta 2016

Mihin se vilahti?

Vuosi on pian pulkassa, kuten meillä päin sanotaan. Tässä DigiKyllin viisi ensimmäisenä mieleen tullutta asiaa tästä vuodesta:

1. DIGITALISAATIO oli kova sana. Sitä käytettiin vuoden aikana joka paikassa. Aina ei taidettu edes ymmärtää, että digitalisaatio ei ole pelkkää sähköistämistä vaan keino luoda toimintatapoja uusiksi, entistä toimivammiksi. Aktiivinen someviestintä ja tiivis verkostoyhteistyö mahdollisti, että mekin pääsimme vaikuttamaan, ettei ikääntynyttä käyttäjää unohdeta. Satu ja Teija taisivat olla hieman kateellisia kun minätyttö kävin oikein valtionvarainministeriössä juttelemassa. Sain vielä kutsun ministeri Vehviläisenkin pyöreän pöydän tapaamiseen tammikuulle! Toki siellä on muitakin järjestöjen edustajia samalla asialla.

2. POKÉMON GO hullaannutti koko Suomen ja nosti keskusteluun myös pelaamisen hyödyt. Minua niin ilahdutti, miten moni isovanhempi löysi yhteisen liikuntamuodon lapsenlapsensa kanssa Pokémonien metsästyksestä.

3. Vuosi toi tullessaan Senioriverkon eri some-kanaville roppakaupalla uusia seuraajia. Erityisesti mieltäni lämmittää, että lähes kaikki  uudet Facebook-seuraajamme ovat iäkkäitä.

4. TABLETIT kiinnostavat varsinkin iäkkäitä, jotka hankkivat ensimmäisen tietokoneensa. Ei ihme, sillä se on niin helppo käyttää. Tabletti-WorkShopimme ammattilaisille auttavat myös heidän iäkkäitä asiakkaitaan saamaan tietoa, mitä hyötyä laitteesta kullekin voisi olla.

5. Viimeistään nyt on tullut selväksi, että KUVA kertoo tuhat sanaa, VIDEO vielä enemmän ja pienet TARINAT ovat kultaa, sisältöä someen jaettaessa.  

Mennyt vuosi oli SenioriVerkon toiseksi viimeinen. Paljon on ehditty, mutta sarkaa on vielä taitettavana. Onneksi Teija ja Satu ovat olleet hyvä kaksikko apunani! Tästä on hyvä jatkaa.

DigiKylli Suomi100-teemalla. 
Sinäkin voit luoda kasvokuvastasi sinivalkoiset Suomen kasvot



torstai 15. joulukuuta 2016

Digitaalinen tilinpäätös - yhdessä on enemmän

Taas alkaa olemaan tilinpäätöksen aika. Minne ne vuodet katoaa? Paljon on saatu aikaan ja paljon jäi tekemättä. Eteenpäin katsoessa huimaa. Tarve digihoivaan vain kasvaa. Tervetuloa uudet hankkeet mukaan.

SenioriVerkon käynnistyessä oli iäkkäiden tarpeet hieman erilaisia kuin nyt. Silloin opastettiin laitteiden käyttämisessä ja hankkimisessa (toki tärkeää yhä). Nyt meidän painopisteemme on pääasiassa sähköiset palvelut. Opastamme mistä niitä löytää, kuinka niitä voi hyödyntää ja miten niitä käytetään. Annamme vinkkejä mitä kaikkea digimaailma voi tarjota niin hyvässä kuin pahassakin. Hälvennämme pelkoja, ennakkoluuloja ja yritämme "inhimillistää" sanaa digitalisaatio.

Onneksi emme ole yksin. Kiitokset mahtavasta yhteistyövuodesta kaikille: DigiKyllin lukuisat lukijat, Enter ry, Eläkeliiton ja Ehyt ry:n LähiVerkko -hanke, Vanhustyön keskusliiton Seniorit surffaa - nettiopastaja auttaa -hanke, Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa -hanke ja Valli ry:n Ikäteknologiakeskus. Niin ja erityiskiitokset RAY:lle.  Me kaikki saamme jatkaa tärkeää työtämme ikääntyvien hyvinvoinnin eteen.

Yhdessä on enemmän

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018