perjantai 17. lokakuuta 2014

DigiKyllit kokoontumisajoissa

Eilen oli jännittävä ja hauska päivä. SenioriVerkon ensimmäinen "ohjausryhmä" kokoontui. Kokoontumisajon paikkana oli kabinetti Mokossa Punavuoressa. Sillä välin kun Minna ja Satu valmistelivat kokoontumista, minä kiertelin pitkin Mokoa ihastelemassa maailman ihanimpia esineitä, esteetikko kun olen.

Pian muut saapuivatkin ja asioiden käsittely alkoi. Mielestäni kokokohta oli se, kun kaikille jaettiin ihgut DigiKylli-pipot. Satu Ja Minna pitivät kyllä suurimpana antina muilta saamiaan ideoita ja mielipiteitä.

Pohdimme mm. sitä millä SenioriVerkon virtuaalisen työn tulokset saadaan selkeämmin nostettua esille. No, sehän on se osallisuus ja toimintakyky (sitähän minä olen hokenut kokoajan).

Meidän pitää enemmän tuoda esille, että tieto- ja viestintätekniikka on "väline", jolla saadaan edistettyä hyvinvointia ja toimintakykyä. Ja sehän on myös syrjäytymisen ehkäisyä, kun yhdessä tehdään, sitä osallisuutta hienosti sanoen. Koetetaan tästedes tuoda näkyviin yhä enemmän määränpäätä ja tulosta, kuin miten ja millä työ tehdään.

Satu ja Minna saivatkin jo muutamilta hoitoalan ammattilaisilta palautetta, että he ovat löytäneet uuden tavan tehdä työtä ja iäkkäät ovat olleet innokkaina mukana. Hauskaa, että homma toimii!


Moko oli mieltä inspiroiva paikka






3 kommenttia:

  1. DigiKylli on kyllä ihana. Ja kovasti odotan minäkin saavani tuollaisen mahtipipon :)

    VastaaPoista
  2. Kysymys kuuluu: minkä värisen haluat? Sinähän voit olla DigiKyllin kummitäti😀

    VastaaPoista
  3. Tosi mielelläni kummitädiksi ryhdyn, jos se DigiKyllillekin sopii. Pipon väri voisi olla vaikka sininen.

    VastaaPoista

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018