torstai 6. elokuuta 2015

Hyvässä porukassa syntyy hyvää jälkeä

Syksyä taas suunnitellaan porukalla. Tai onhan se jo suunniteltu, mutta tarkennellaan. Kesä tuntuu jollakin tapaan lamauttaneen aivosolujen tehokkuutta, joten otetaan lunkisti vaan. Se on kaikille paras.

Olen ollut kohta vuoden Sadun ja Minnan työkaveri SenioriVerkossa. He ovat kokeneet roolini porukassa tärkeänä. Se, että arvioin projektin toimintaakin on heistä hyvä juttu. Olen tuonut heille tietynlaista vahvennusta porukkaan ja kauttani on tullut myös uusia kontakteja. Hauskaakin on ollut kuten hyvässä porukassa aina. 

Hyvä työyhteisö on sellainen, jossa kaikkia kuunnellaan, kyyläämistä ei harjoiteta ja erilaisuuttakin arvostetaan. Lisäksi voi vapaasti ilmaista eriävän mielipiteensä. Tärkeää on myös se, että EI-sanaa käytetään vain hätätapauksissa ja silloinkin harkiten. Ei-sana kun usein tappaa kaikki hyvät uudet alut. 

Näin meillä ja luulen, että monissa muissakin paikoissa. Nykyään on aika hyvin tiedostettu, että hyvissä työyhteisöissä ihmiset viihtyvät ja tulostakin syntyy (paitsi ehkä näin kesäaikaan).

Nautitaan vielä jäljellä olevasta kesästä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018