keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Kun isä älyluurin osti

Puhelin kilahtaa. Haloo...mitä...isä...ookko siellä? Vastaa jos oot! Huhuuuu......isäää??? Sisko soittaa hätääntyneenä, että isältä tulee hänellekin puheluja eikä puhetta kuulu. Fillari alle ja äkkiä katsomaan mitä isälle on käynyt. Olihan sitä käynyt - kotonansa odottaa ylpeä isä ja hieno upouusi Samsung-älykännykkä. Myyjän isku oli ollut onnistunut hänelle vaan ei ehkä isälle. Kuitenkin innostunutta isää katsellessa päätettiin, että eiköhän tästäkin selvitä... taas.

Ehkä jollakin muullakin on sama edessä. Sitä odotellessa kerään tähän vinkkejä älypuhelimen hankintaan iäkkäälle sankarille. Jos pääsee mukaan valitsemaan ja vaikuttamaan niin hankintapäätöstä tehtäessä lähtökohtana pitäisi olla se iäkkään tarve, minkä vuoksi laite ostetaan. Lisäksi on hyvä miettiä toiminta, mitä hankittavalla laitteella aiotaan tehdä. On hyvä myös pohtia mitkä ovat laitteen tärkeimmät käyttötavat. Tässä ratkaisevat käyttötarkoitus, käyttötapa ja käyttöpaikka sekä mahdolliset henkilön käyttörajoitukset. Mielellään sitä ostaisi sellaisen kuin itse tykkäisi käyttää. Se ei aina sitten toimi iäkkäällä.

Isän tapauksessa olisi ollut järkevää hankkia iPhone koska hänellä on samaa perusjärjestelmää (iOS) oleva iPad. Samsung kun on Android-pohjainen. Tätähän ei isä ajatellut, eikä myyjäkään kysellyt. Laitan tähän linkkejä oppaisiin. Kannattaa vilkaista, kun iäkäs vanhempi saa himon älylaitteisiin. Suosittelen lämpimästi sillä tänään taas ollaan menossa ratkaisemaan ongelmaa. Samsung kun on itsestään, ihan ilman isää, ottanut yhteyttä johonkin outoon paikkaan.

Enter ry:n sivuilla paljon ohjeita ja maksuttomat opastuspaikatkin sieltä löytyy. Alla mainituilla pääsee hyvin alkuun.

Seniorin opas tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen hankintaan. Opas kertoo oleelliset asiat seniorin näkökulmasta.

Opas uuden älykännykän käyttöönotosta.

Sitten vaan iloisia jutteluhetkiä ja kohtaamisia.

Oi niitä aikoja
Muokattu 2017 postauksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018