torstai 9. lokakuuta 2014

Teknologiahankintoja ja harkintaa

Viime viikolla sain osallistua Minnan ja Sadun kanssa teknologiahankintoihin. En edes osannut ajatella mitä kaikkea se vaatii. Olisin ostanut heti kaikkea (kaunista) ja nopeasti.

Onneksi kollegani selittivät minulle että myös harkintaa tarvitaan hankinnoissa. Hankkeen alkaessa jo on suunniteltava miten hankintaprosessi tulisi läpikäydä sekä millä aikataululla hankinta tehdään. Tärkeää on pohtia kuinka uusi hankinta istuu jo hankittuihin laitteisiin ja muihin käytössä oleviin ohjelmistoihin ja järjestelmiin. Täytyy myös tietää mitä tietotekniikasta pitäisi ulkoistaa ja mitä tehdä itse.

SenioriVerkon hankinnat eivät ylitä kilpailutusrajaa, mutta huomasin, että silti tarjonnan selvittäminen ja ostovaihtoehtojen kartoittaminen ovat haastavia. Minna ja Satu uppoutuivat asiaan niin, että minä jo pitkästyin. Ammattilaisina he yrittivät kertoa minulle faktaa maalaisjärjellä ymmärrettävästi.. huh huh.

Sain kuitenkin periksi yhdessä asiassa. Ostimme myös kaunista: värillisiä jatkojohtoja sekä näppäimistöjä. Luulen, että he ovat kuitenkin pikkuisen turhamaisia :)


Johtokin voi olla kaunis!
iPadin iloisen värinen näppis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018