DigiKylli

DigiKylli

perjantai 13. toukokuuta 2016

Mekkoja, kirjoituskoneita ja tietsikoita

Veera-rouva piipahti työhuoneessamme eilen. Asiana oli jakkupuvun hankinta keväistä vierailua varten. Pohdimme Veeran kanssa mikä on nyt muotia varttuneempien tyttöjen (96 vuotta) parissa. Avasin läppärin muotikatsausta varten. Loistava tekosyy tutkia mekkoja itsekin. Rakastan niitä.

Veera kertoi ettei ole koskaan käyttänyt tietokonetta - eikä käytä. "Hankalia, rumia ja epäkäytännöllisiä laitteita." Kauppiaan rouvana Veera oli kuitenkin käyttänyt sujuvasti kirjoituskonetta, kassakonetta, laskukonetta ja myöhemmin jopa taskulaskinta. Kerroin Veeralle, että nehän ovat ikäänkuin tietokoneen esiasteita ja Veera on ollut aikansa hermolla käyttäessään niitä. Jos niitä on oppinut käyttämään, oppii mitä vaan.

Veera innostui kovasti, varsinkin kun löysimme Halosen sivuilta hienon puvun. Vielä enemmän hän innostui kun kuvasin iPadillä puvun läppärin näytöltä: "Käteviä laitteita." Lopuksi nappasin vielä kuvan Veerasta ja asia oli sillä selvä. Veera tulee joku kerta luokseni ja kokeillaan yhdessä tietokoneita... Katsellaan tietysti myös mekkoja ja vilkaistaan vähän viihdeuutisiakin.

                           

"Hmnn... käteviä laitteita!"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti DigiKyllille.