torstai 31. joulukuuta 2015

Tuskin tämä käsiin räjähtää


Sain joulupäivänä Leenalta (73v.) kutsun Facebook-ystäväksi. Yllätyin, sillä hän oli saanut elämänsä ensimmäisen tablettinsa vasta jouluaattona, päivää aikaisemmin eikä ollut ennen käyttänyt Facebookia. Sähköpostin luku, laskujen maksu, tiedon etsintä - samat asiat, joita ystäväni seitsemän vuotta sitten hankkimallaan tietokoneella on tehnyt – sujuivat kuulemma jo tabletillakin. Päivässä.

Kaksi päivää myöhemmin Leena ottaa kuvia tabletillaaan, julkaisee niitä teksteineen Facebook-sivuillaan, lähettelee terveisiä ja kommentoi "uusien" Fb-kavereidensa (pari kaukaisempaa sukulaista, lähisukua, eri paikkakunnalle muuttanut ystävä) kirjoituksia. 

Leenan oppimisen taika on halu olla tiiviimmin läsnä itselleen tärkeiden ihmisten elämässä, rauhallisuus opettelussa ja pelottomuus kokeilla eri toimintoja. Ystäväni "tuskin tämä käsiin räjähtää" -asenne on niin DigiKylliä! Leena ei myöskään ota itseään ja kirjoituksiaan turhan vakavasti. "Jos tulee joku kirjoitusvirhe, ei se mitään haittaa. Tämän ikäisenä saakin tehdä virheitä!", ystäväni sanoo nauraen, näpäyttää julkaise-kohtaa ja niin lähtee uuden vuoden toivotus ystäville. 

Tarinan opetus: 1) ei kannata ainakaan mokaamisen pelon estää hyödyllisten ja kivojen juttujen opettelua, 2) uusien asioiden opettelu ei ole iästä kiinni ja 3) tabletin käyttö on helppo opetella. Se sopii hyvin myös ensimmäiseksi tietokoneeksi.

Hyvää Uutta Vuotta Ystävät!

Vanhustyön keskusliiton sivuilta löydät "Mistä löydän opastusta?"-vinkkilistan sekä opastusmateriaaleja surffailijoille.




2 kommenttia:

  1. Kunpa saisi tämmöisiä tosi juttuja enemmän julkisuuteen! e motivoisi aremmatkin yrittämään laitteiden käyttämistä.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kanssasi, Vanhus Stadissa! Mokaamisen pelko ja asioiden vaikeaksi kuvittelu jarruttaa tekemisiämme aivan turhaan. Levitetään sanomaa jakamalla kannustavia kirjoituksia!

    Lisää vinkkejä löytyy www.senioriverkko.com ja www.facebook.com/senioriverkko.

    Aurinkoisia seikkailuja toivotellen,
    DigiKylli

    VastaaPoista

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018