torstai 13. lokakuuta 2016

Rohkea rokan syö?

”Minä en nyt taida tullakaan tähän vaikka olen ilmoittautunut. Kun en minä oikein hallitse tuota tietotekniikkaa… .” Käynnistelemme juuri meidän Wantterat vauhdissa –pilottia, jossa Käpyrinne ry:n ikääntyvät vapaaehtoiset kokeilevat aktiivisuusranneketta ja kertovat kokemuksiaan sen käytöstä.

Mikä pistää kieltäytymään houkuttelevasta tarjouksesta? Pelko etten osaa, etten opi uusia asioita, olen jarruna ryhmässä? Rouva kertoo omistavansa tietokoneen, mutta ”en osaa käyttää sitä, maksan vain laskuja sillä”. Oho – osaa maksaa laskut tietokoneella! Ei siis huolen häivää etteikö hän osaisi liittää aktiivisuusranneketta tietokoneeseen ja tutkia miten paljon syvää unta viime yönä nukkui tai saavuttiko liikunnan tavoitteensa viime viikolla! Kannustan, rohkaisen rouvaa – ja hän jää kuuntelemaan aiheesta lisää.

Pian rouvan ranteessa on musta ranneke ja hän painaa näkyviin vuoroin kellon, askelmäärän, kalorikulutuksen ja aktiivisuuden määrän . ”Täytyy heti soittaa Lyylille ja sanoa, että tulee mukaan! Me nimittäin eilen Lyylin kanssa puhuttiin, ettei me sittenkään tulla tämmöiseen.”, kertoo rouva silmät loistaen ja hymyssä suin.


Pienestä se on kiinni. Muistetaan vaan kannustaa, kehua ja auttaa! Pilotin tukena toimivat Enter ry:n mahtavat opastajat, Tuomo ja Simo, osaavat todella nämä taidot sekä opettaa rauhallisen selkeästi tietotekniikkaa. Wantterat ovat hyvissä käsissä. 

1 kommentti:

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018