Tunnustan, olen Sadun ja Minnan kanssa puhunut hieman arvostelevaan sävyyn joistakin julkkiksista. Ja naureskellut monen toilailuille. Se on itsestä tuntunut jälkeenpäin ikävälle ja nololle. Mutta ei ole pieneen mieleenkään tullut kirjoittaa keskustelupalstoille tai ylipäätään julkisesti nettiin epäasiallisia kommentteja.
Viime aikoina on keskusteltu siitä, mitä sananvapauden nimissä voi netissä kirjoitella. Mikä on kiusaamista, mikä epäasiallista tai epäkohteliasta. Nettiin on helppo kirjoittaa kommenttinsa nimettömänä ja pikaistuksissaan. Hyvä pohdintasääntö on se, että voisitko sanoa kirjoittamasi mielipiteen kasvotusten?
Löysin Väestöliiton sivuilta nuorille tarkoitetun netiketin. Siinä kiteytetään hyvin miten netissä tulisi muita kohdella: "Käyttäydy muita kohtaan samoin kuin toivoisit itseäsi kohtaan käyttäydyttävän." Tämä on nyt minun toiveeni sinulle, mieti miten muita kohtelet ja ole inhimillinen, ystävällinen ja huomaavainen (sekä netissä että livenä). Minäkin aion tehdä niin. Hyvä luo hyvää!
Tuntuu, että on ikuisuus siitä, kun aloitin SenioriVerkon virtuaalihahmona. Olen nähnyt ja kirjoittanut paljon... hahmottanut SenioriVerkon toimintaa, tuloksia ja haasteita.
Näin loppumetreillä koen suurimmaksi haasteeksi asenteet teknologiaa kohtaan. Helposti verrataan ihmistä ja laitetta. "Ei laite voi korvata ihmistä." "Henkilökohtainen kohtaaminen on tärkeä". "Yksinäisyyttä vähentää parhaiten tapaaminen yhdessä." "Inhimillinen kosketus on arvokasta".
Kaikki tämä on totta. Laite ei korvaa ihmistä. Me SenioriVerkossa näemme tekniikan välineenä hyvinvointiin. Lisäksi me näemme sen tasa-arvokysymyksenä. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka eivät tilapäisesti tai ehkä pysyvästi kykene saapumaan live-tapaamisiin. Koemme, että heillekin on tarjottava samoja mahdollisuuksia kuin niille, jotka voivat osallistua fyysisesti ryhmätoimintoihin.
Puhutaan etäpalveluista. Meidän mielestämme ne ovat lähipalveluita. Kohtaaminen on aina arvokas ja aito tapahtui se laitteen välityksellä tai muulla tavoin. Tapaaminen verkossa voi koskettaa ja lievittää yksinäisyyden tunnetta. On hienoa, että on monenlaisia mahdollisuuksia kokoontua, kohdata ja nauttia muiden seurasta... vaikka juuri kotoaan käsin laitteen välityksellä.
Nyt paloi käämit Kylliltäkin. Kauhea kiire. Juna tulee asemaa kohti, missä lippuautomaatti? Apua, laiturin toisessa päässä. Hiki päässä kipitän sinne. Seutulippu, yksi aikuinen... maksu. Minne se kortti työnnetään? Kortti sisään, tunnus ja missä hiidessä se lippu on? No, tulihan se, mutta eri kolosta kun luulin. Junassa kukaan ei kysy lippua.
Haen postista pakettia. Sen piti tulla pakettiautomaattiin kotini viereen. Tilasin sen sinne siksi, että helppo ja nopea tapa noutaa. Näin mainostettiin. Postiin se kuitenkin oli päätynyt. Kaksi vaihtoehtoa: asiakaspalvelu jonotusnumerolla tai pikanouto. Pikanoudon automaatin edessä on ruuhkaa. Pakettien noutajat eivät oikein ymmärrä miten toimitaan. Vanhempi rouva kaivaa kännykkää ja etsii lähetystunnusta. Viivakoodiakin pitäisi vilauttaa. Henkkarit putoaa lattialle. Menen suosiolla jonotukseen ja loppujen lopuksi olen paketti kainalossa ennen pikanoutajia.
Osa pakettini sisällöstä menee palautukseen. Palautuslapussa on sen pakettiautomaatin osoitetieto. Joudun kuitenkin tekemään palautuksen postin kautta, koska paketti sinne oli päätynytkin. Näin ainakin olin ymmärtävinäni postin ohjeista. Virkailija sanoo että olisi sen EHKÄ voinut sinne automaattiinkin palauttaa.
Ettei migreeni iskisi, niin aikaa matkakorttiini menen ostamaan suosiolla R-kioskilta. Siellä on ainakin hymyilevä myyjä ja piisaa kun näpyttelee pankkitunnuksen tai ojentaa ryppyisen setelin.
Tämä tänään näistä elämää helpottavista palveluista. Käytettävyyttä kuulutetaan!
Vaari on taiteillut jo vuosia sitten, ihan perinteisesti maalaten. Kun hän osti tietokoneen, selvisi pian, että sieltähän löytyy piirustusohjelma. Piirtäminen oli oivallista hiiriharjoittelua. Aluksi syntyi pilakuvia, joita olemme projektin aikana jakaneetkin.
Vaarin taidot ja tiedot tietokoneesta sekä Paint-ohjelmasta lisääntyivät. Mustavalkoiset pilakuvat muuttuivat värikkäiksi taideteoksiksi, joissa pääosassa on luonto. Usein kuvissa seikkailevat myös vaari, mummi ja tyttärenpoika. Kaukana toisistaan asuvat vaari ja poika ovat näin kontaktissa, yhdessä. Vaarilla on mielekästä tekemistä ja pojalla ihmettelyn aiheita kuvissa. Kyllä tietotekniikasta on moneksi!
Se aika vuodesta, kun Satu ja Minna pähkäilevät tuloslaskelman, menojen ja tulojen kanssa. Huh mitä puuhaa, ihan näin höyryn nousevan heidän korvistaan! Mutta pakkohan raha-asiat on selvittää juurta jaksaen. Nyt kun budjetti on jälleen hallussa, niin voidaan yhdessä tarkentaa loppuvuoden toimia.
Vauhtia on muutoinkin piisannut. Olemme olleet kertomassa tabletin mahdollisuuksista ja opastaneet digitarinoiden teossa. Innostusta projektikollegoissa herätti sometyöpajat, joissa Satu ja Minna kertoivat miten mainostaa omaa projektiaan ja työtään. Viestintään kannattaa panostaa, jotta muutkin tietävät sinusta ja upeista tuloksista. Yksi kommentti: "Jos et tiedä työkaluista, et osaa niitä edes kaivata. Näin sai tiedon uusista jutuista."
Terveisiä markkinoinnin viikolta. Messukeskus oli täynnä tiukkaa asiaa ja tiedonnälkäisiä kävijöitä. Paljon siellä näki ja kuuli uutta, vähän vanhaakin ja tietysti näin myös suosikkini viestinnän ihmemies Mikael Jungnerin. Pääsi pakoon taas (kin), vaikka yritin kiinni. Vikkelä mies.
Kävin kaikissa pisteissä, joissa puhuttiin visuaalisesta viestinnästä. Se on nyt THE JUTTU. Selväksi tuli, että vuonna 2018 jo 85% viestinnästä on visuaalista. Organisaatiot tarvitsevat asennemuutosta ja tiedoksi, että keskimääräinen videon katseluaika on 10 sekunttia.
Erään kollegan kanssa keskustelin, että sote-alalla on vaarana tehdä mielihyvä-viestintää itselleen. Asia on joskus niin tärkeä itselle tai organisaatiolle ja oma näkemys "asiaan kietoutunut", että unohtaa miten kohderyhmä sen kenties näkee ja haluaa kokea. Kohderyhmää varten me kuitenkin toimimme.
Hän oli tilaisuudessa, jossa pohdittiin eri tahojen kanssa senioreiden asumistarpeita: "Ite menee aina nää sote-silmälasit päällä, kun muut miettii videomainontaa ja esim. kuinka voi etänä laittaa saunan päälle tai joku käy täyttämässä jääkaapit herkuilla, mainosta siinä sitten asuntoa rollaattorin kuvalla."
SenioriVerkossa olemme käyttäneet alusta asti kuva- ja videoviestintää. Oikeastaan aloitimme sen ehkä hieman väärästä syystä...Satu ja Minna innostuivat itse siitä kovin (saattoi siinä olla pientä tulevan trendin aistintaakin hurjan innon mukana). Onneksi se kolahti sitten kohderyhmäänkin.
Kävin lomallani Helsingin Työväenasuntomuseossa. Ihana paikka, suosittelen! Sain selville, että museo on kuvattu 360°-kameran avulla, joten kaikkia tiloja voi ihmetellä myös netin kautta.
Bongasin Suomen museoliiton sivuston Opimuseossa.fi, joka on koululaisille tarkoitettu, mutta aivan mainio sivusto myös meille varttuneemmille. Monet museot ovat tuottaneet verkkonäyttelyitä. Sieltä löytyy vaikka minkälaisia tarinoita taiteesta, historiasta, liikenteestä, sotahistoriasta ja mielenkiintoisista henkilöistä.
Lisäksi löytyy virtuaalimuseoita, jotka ovat verkkoon rakennettuja virtuaalisia museokierroksia. Jos on siis hankaluuksia päästä paikan päälle jonnekin museoon, niin siihen voi tutustua vaikka omalta kotisohvalta. Näitähän voi käyttää hyödyksi myös erilaisissa ryhmissä. Heijastaa vain sivuston seinälle ja kaikki osallistujat pääsevät nauttimaan museokierroksesta.
Juhannushan tässä nyt lähestyy vaikka säitä katsellessa tuntuis joltakin muulta. Periksi ei anneta. Jos aurinko paistaa niin mikäs mukavampaa kuin heilua ulkosalla. Jos sataa niin no hätä. Sitähän voi vaikka harjoitella kuvankäsittelyä. Se on kivaa porukallakin.
Vinkkaan suosikkini teille. Kaikki löytyvät Android- ja iOS-versioina. Jos nyt olisi saanut aikaan itselleen vaikkapa punertavat silmät (kaikenmaailmat pujot, heinät ja vaikka mitkä vaarat ihmistä vaanii). Lataa Snapseed. Se on näppärä sovellus. Sillä voi parannella kuvia ja valmiitakin filttereitä löytyy. Ei tarvitse kärsiä punaisesta nenästä tai silmistä. Luontokuvatkin saavat uutta ilmettä.
Kuvista voi koota hauskan tarinan. Lipix on helppo ja kiva tapa rakentaa näyttävä tarinallinen kollaasi. Tarjolla on paljon erilaisia pohjia ja kehyksiä. Näpäytellyt kuvat kannattaa sitten siirtää vaikka Google Kuviin viemästä tilaa kännykästä.
Ja sitten ihan paras: Lumyer. Sillähän tekee vaikka mitä. Kivat elävät animoidut kuvat ovat hauskoja ja helppo tehdä. Alla olevassa kuvassa aitoa on vain talo. Kaiken muun efektin on hoitanut Lumyer. Hienoa ja rentoa Juhannusta kaikille. Tee siitä paras ja aurinkoinen.....tai mitä haluatkin. Lumyer auttaa.
Seksihelle, seksivaara… mitä ihmettä nykyajan otsikoinnille on tapahtunut. Paljon puhuttu klikkiotsikointi ärsyttää minua suunnattomasti. Houkutteleva otsikointi on tietysti tärkeää, se herättää lukijan mielenkiinnon. Ja seksi myy, senhän taitaa kaikki tietää. Mutta onhan se seksi vakavakin asia, ainakin siinä mielessä, ettei ikääntyneiden seksuaalisuudesta ja seksistä paljoa puhuta. Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelman ihana hovimuusikko Ilkkakin laulaa aiheesta (suosittelen kuunneltavaksi kahvihuoneessa, erityisesti vanhuspalvelualalla).
Minna ja Satu olivat vähän ”pulassa”, kun iäkäs herra kyseli miksi hän näkee netistä vain lyhyitä pornopätkiä, kun muut kehuivat näkevänsä pitkiä elokuvia. Siinä ollaankin vähän puun ja kuoren välissä, neuvoako mistä löytyy ”kunnon pätkät” vaiko sanoa ettei tiedä asiasta mitään? Yritin googlailla aiheesta, mutta en kovin paljoa löytänyt senioriseksuaalisuuteen liittyvää tietoa. Joku viisaampi voisi nyt neuvoa meitä.
Sen osaan kyllä neuvoa, että suojautuminen sukupuolitaudeilta on tärkeää kaikenikäisille! Siitä muistutusvideo tässä:
Tiedätte varmaan tunteen kun on antanut kaikkensa? Jokainen aivosolu on hiljentynyt, suorastaan kadonnut ja silmät tuijottaa seinää. Radio SuomiPop soi taustalla, mutta sanat ei mene korvalehteä pidemmälle. Puhun Sadulle ja Minnalle - näen kaksi apaattista olentoa viettämässä ruutuaikaa. Onneksi minä olen vielä toimelias.
Mikä alkuvuosi! Kolmeen kuukauteen mahtui (mahdutettiin) paljon. Teija siirtyi Verkosta Virtaa! -hankkeeseen, Minna palasi takaisin ja SenioriVerkko -projektin normitoiminta pilotteineen pyöri häiriöttä kokoajan. Lisäksi oli kaikenmoista digisemmaa, konsultointihommaa, luentopyyntöä ja tapahtumaa. Kivoja kaikki, mutta pitihän nekin huolella valmistella.
Siinä sivussa väännettiin väliraportti kahdelta vuodelta ja laadittiin huolella uutta hakemusta. No, olihan meillä idea ja aihio noussut jo aikoja sitten, mutta ei se silti itsestään synny. Pieni "syntinen" lohtu oli se, että moni muu tuskaili saman kanssa :)
Miten tästä selvittiin? No, tietty kun on ne hyvät kumppanit, huumoria ja projektin suunnitteluun ja seurantaan on panostettu alusta alkaen paljon. Miten Satu ja Minna tästä selviää? Ihan kohta ne on taas normaalit (jos niistä nyt voi niin sanoa). Niin ja uutta ei synny ellei aivosolut välillä lomaile.
