Helkutin automaatit!

Nyt paloi käämit Kylliltäkin. Kauhea kiire. Juna tulee asemaa kohti, missä lippuautomaatti? Apua, laiturin toisessa päässä. Hiki päässä kipitän sinne. Seutulippu, yksi aikuinen... maksu. Minne se kortti työnnetään? Kortti sisään, tunnus ja missä hiidessä se lippu on? No, tulihan se, mutta eri kolosta kun luulin. Junassa kukaan ei kysy lippua.

Haen postista pakettia. Sen piti tulla pakettiautomaattiin kotini viereen. Tilasin sen sinne siksi, että helppo ja nopea tapa noutaa. Näin mainostettiin. Postiin se kuitenkin oli päätynyt. Kaksi vaihtoehtoa: asiakaspalvelu jonotusnumerolla tai pikanouto. Pikanoudon automaatin edessä on ruuhkaa. Pakettien noutajat eivät oikein ymmärrä miten toimitaan. Vanhempi rouva kaivaa kännykkää ja etsii lähetystunnusta. Viivakoodiakin pitäisi vilauttaa. Henkkarit putoaa lattialle. Menen suosiolla jonotukseen ja loppujen lopuksi olen paketti kainalossa ennen pikanoutajia.

Osa pakettini sisällöstä menee palautukseen. Palautuslapussa on sen pakettiautomaatin osoitetieto. Joudun kuitenkin tekemään palautuksen postin kautta, koska paketti sinne oli päätynytkin. Näin ainakin olin ymmärtävinäni postin ohjeista. Virkailija sanoo että olisi sen EHKÄ voinut sinne automaattiinkin palauttaa.

Ettei migreeni iskisi, niin aikaa matkakorttiini menen ostamaan suosiolla R-kioskilta. Siellä on ainakin hymyilevä myyjä ja piisaa kun näpyttelee pankkitunnuksen tai ojentaa ryppyisen setelin.

Tämä tänään näistä elämää helpottavista palveluista. Käytettävyyttä kuulutetaan!

Eihän näistä selviä kiireessä Erkkikään!!!!

Minä ja se kauhea Facebook

Juttelin viime viikolla kolmen varttuneemman rouvan kanssa Facebookista. Heistä oli kovin huolestuttavaa kuinka se valtaa ihmisten ajankäytön, puhumattakaan kaikesta muusta ikävästä sivuvaikutuksesta. "Nuoret viettää siellä päivänsä ja mistään ei tule töissäkään enää mitään."

Yritin kertoa heille SenioriVerkon Facebookista ja vähän houkuttaa mukaan. Terttu oli päättänyt aikoinaan ettei mene SINNE ikinä. Raili säesti vieressä. He tiesivät, että siellä liikkuu niin kauheaa väkeä, että on pitänyt palkata poliisikin vahtimaan. Lehdessä oikein oli mainittu, että lisää nettipoliiseja tarvitaan.

Terttu ja Raili jatkoivat matkaansa päätään puistellen. Anni jäi kuitenkin hetkeksi juttelemaan. Hän kertoi olevansa Facebookissa. Ei ollut kertonut asiasta kavereilleen koska nämä olivat hieman sellaisia vanhoillisia. Annin mielestä siellä on hauskaa ja vanhoja tuttujakin on löytynyt. Asuinalueella on oma Fb-ryhmäkin missä kerrotaan palveluista jne. Kävelyryhmäänkin hän oli liittynyt Facebookin innoittamana. Siellä ilmoitettiin milloin ja mistä porukka lähtee liikkeelle. Loistavaa, saimme SenioriVerkon Facebookiin uuden kiinnostuneen osallistujan.

Teimme pikakyselyn Facebookissa siitä mitä se antaa käyttäjilleen. Kuvassa tulokset.