torstai 7. toukokuuta 2015

Kesää odotellessa - syksyä valmistellen

Meillä on ollut Minnan ja Sadun kanssa melkoista hoppua. Jopa TERVE-SOS 2015 Jyväskylässä jäi väliin. Vaikka olen virtuaalihahmo ja hengailen mielikseni bittiavaruudessa, niin päätin jäädä auttamaan kollegojani. Onneksi siellä on meitä edustamassa muita Eloisa ikä -ohjelman hankkeita ja tietysti Eloisat itse.

Kesälomia odotellessa valmistelemme syksyä. Vaihetavoitteet on tarkistattava ja valmisteltava DigiKylli-ideointiryhmän kokousta perjantaille (olen erittäin ylpeä, että Satu ja Minna antoivat ryhmälle nimeni). Tiistaina 12.5. on pelitapahtuma yhdessä Enter ry:n kanssa Kontulan palvelukeskusessa. 26.5. Helsingin kaupungin lähiöliikunta järjestää Citykävely-tapahtuman senioreille 18 paikassa ympäri Helsinkiä. SenioriVerkko rakentelee juuri nyt Myllypuron osuudesta virtuaalista versiota. Tämän lisäksi valmistelemme kahta uutta pilottia. Niistä sitten myöhemmin lisää.

Niin että hommaa piisaa. Olen minäkin jotakin tehnyt... aika paljonkin. Olen korkeakulttuurin ystävä, joten runoilen mielelläni. Sujautanpa tänne linkin tuotokseeni niin pääsette ihastelemaan (Vanhustenviikonlehti, sivu 22 ). Ehkä kuitenkin runoa tärkeämpi on tuo hieno SeniorSurf-tapahtuma.

Terveisiä kaikille TERVE-SOS -tapahtumaan ja ollaan taas linjoilla.

Kevättä ilmassa (kuva Helena).

torstai 30. huhtikuuta 2015

Liikunta on lääke!

Tavattiin jälleen Movendos-hyvinvointipilottiin osallistujat. Etävalmennus tuntuu valmennettavista edelleen hyvältä ja innostus on säilynyt. Valmentajan rooli kannustuksen ja ohjeiden antajana on todella iso. Iloa tuottavat myös ryhmätapaamiset, huonokin päivä voi muuttua hyväksi, kun pääsee yhdessä nauramaan ja liikkumaan.

Pohdittiin mitä tapahtuu, kun pilotti loppuu? Valmentaja-Janne lupautui olemaan jossain määrin tukena jatkossa, jotta motivaatio säilyy. Lisäksi päätettiin, että tavataan ryhmän kanssa uudelleen loppuvuodesta. Nähdään onko into lopahtanut vai onko jaksanut jatkaa omin voimin hyvinvoinnin tiellä.

Kommentteja valmennettavilta:

"Ei turnausväsymystä, päinvastoin into jatkuu. Välillä on hyviä ja välillä huonoja päiviä. Huonon päivän voi pelastaa, kun vaan jaksaa lähteä liikkeelle."

"Valmentaja on muuttanut ohjelmaa ja tehtäviä, se on pitänyt virkeänä."

"Kilot ei ole vähentyneet, mutta kroppa on tiivistynyt. Lahkeet lepattaa, sukat ei sentään pyöri."

"Ohjelma on ollut helppokäyttöinen. Videopätkät on ihania, liikkeet on niin kauniita."

"Nyt etsin luonnostani portaita, ennen etsin hissiä."

"Olisi voinut alussa pohtia ryhmälle jonkun yhteisen tavoitteen. Vertaistuki ryhmäläisiltä olisi kivaa (ryhmäviestintä). Vähän kysellä miten muilla sujuu, vaikka ohjelmat onkin jokaisella erilaiset."

"Ei kannata turhautua, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Se vaatii aikaa, että saa tuloksia."

"Päätin pitää karkkipäivän, mutta välillä olen unohtanut koko päivän :)"

"Olen ylpeänä kertonut olevani tällaisessa ryhmässä. Pilotti on oiva tapa herätellä omaa kuntoa ja hyvinvointia. Lapsenomainen innostus heräsi ohjelman myötä. Eikä lopu pilotin loputtua, jatkan omaa raportointia itsenäisesti."

"Joulun aikaan oli tikku olo. Nyt on rennompi, vapaampi olo. Ja pystyn lankuttamaan minuutin!"

Vinkki makeannälkään: Kylmä appelsiini, vadelma tai mansikka suuhun! Omenanviipaleita pakkaseen ja napostele niitä!

Keskustelua lihaksista ja liikkeistä.


torstai 23. huhtikuuta 2015

Vuosista viis - eloisat hanketorilla

Eloisa ikä -ohjelman hankkeet kokoontuvat säännöllisesti verkostopäivillä. Tällä kertaa uusiin hankkeisiin ja jo konkareihin pääsi tutustumaan hanketorilla. Eloisia hankkeita on jo 30. Hauskaa, että meitä on ympäri Suomen, Utsjoelta Helsinkiin. Hanketorin avulla sai kokonaiskuvan ohjelman laajuudesta.

Satu ja Minna kiersivät vuorotellen tutustumassa muihin hankkeisiin. Nyt sai kysyä juuri niitä kysymyksiä, kuin itse halusi. SenioriVerkon pöydän ympärilläkin oli kiitettävästi kuhinaa. Ihan kaikkiin hankkeisiin ei ehtinyt tutustua, mutta onneksi lisätietoa saa eloisien nettisivujen hanke-listasta.


Tunnelmakuvia hanketorilta.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Oodi sähköisille työvälineille

Kuuntelin eilen, kun Satu ja Minna juttelivat työnteon muuttumisesta hyödyntämällä digitaalisia työvälineitä. Ennen pöydät ja laukut pursuivat paperipinoista, kynistä ja tulostetuista muistiinpanoista. Nyt niitä ei juurikaan näy. Kaikki kulkee mukana pienessä ihmeellisessä tablettilaitteessa.

Samainen tablettilaite toimii tarvittaessa meidän puhelimenamme, muistionamme, someväylänämme, tiedostopankkinamme, videointivälineenämme, kalenterinamme sekä tietysti myös toisinaan asiakkaidemme kokeilulaitteena. Tuosta vaan tabletti esille ja tärkeä viesti lähtee nopealla painalluksella maailmalle.

Ehkä hienoin ominaisuus on sähköinen kalenteri, jos sitä enää siksi voi kutsua. Huolella mietityt otsikot tapahtumille mahdollistavat valmiin jakamisen ja tilastoinnin. Sieltä vaan haku päälle ja valmis tapahtumatilasto on käsissä... voiko olla kätevämpää?

Niin, ja tietysti sähköinen kävelytyöpöytämme. Näin sitä käytetään asiakastyössäkin... Helmihän heti innostui kävelemään.

Hyvä työväline palvelee kaikkia.



keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kevät kohisten tulevi

Pääsiäinen vietetty eli vappua ja kesää odotellen! Kesää ennen on kuitenkin projektissa monenmoista ohjelmaa. Etävalmennus-pilotti jatkuu vielä huhti- ja toukokuun. Luvassa yksi väliarviointitapaaminen ja lopussa isompi juhla-arviointi.

Satu ja Minna saavat viilettää useammalla tukikäynnillä tulevina viikkoina. Tiedossa on myös infotilaisuus Itäisessä omaishoidon toimintakeskuksessa. Eloisa ikä -verkostopäivät ovat tulossa, siellä päästään tutustumaan vanhoihin ja uusiin eloisiin hankkeisiin. Odotan innolla myös kuulumisia selkokieli-koulutuksesta, johon Satu ja Minna osallistuvat. Tärkeä asia!

Vaikka odottelen kesää malttamattomana, on tulevaa syksyä ja talveakin jo suunniteltava. Pitääkin pyytää arviointi- ja aikajana katseltavaksi, niin minäkin pysyn perässä missä mennään.

SenioriVerkon tipulauma.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

DigiKylli ja pääsiäistiput

DigiKylli lomailee vähän aikaa. Toivotan Sadun ja Minnan kanssa sinulle mukavaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa!



Pääsiäisvideo linkkinä!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Tanssi imurin kanssa - vinkit hyvinvointiin!

Movendos-hyvinvointivalmennuksen toinen arviointitapaaminen oli antoisa. Sain Minnan ja Sadun kanssa paljon vinkkejä ja kannustusta parempiin elämäntapavalintoihin (Satu muuten innostuksissaan taisi luvata luopuvansa salmiakista).

Kävimme läpi tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Ajattelin koota tähän keräämäni vinkkilistan. Saatat sinäkin saada ahaa-elämyksiä!

Kurkkaa video tapaamisesta - mitä iloa etävalmennuksesta?

Vinkki naposteluun: Osta itselle pähkinöitä tai porkkanoita karkkien ja suklaan sijaan. Vietä "karkkipäivä" ja skarppaa muina päivinä!

Vinkki: Löydä lapsi itsestäsi. Löydä itselle mielekkäin tapa tehdä harjoitus, saa hullutella ja leikkiä.

Vinkki arkiliikuntaan: Musiikki päälle ja tanssi imurin kanssa!

Vinkki yösyömiseen: Lämmitä mikrossa maitoa lehmänlämpimäksi, juo se ja mene nukkumaan.

Vinkki: Kotona ei tarvita kalliita kuntovälineitä. Valmiina löytyy esim. riisipussi painoksi, matala jakkara askelstepperiksi, venytyksiä voi tehdä missä vaan.

Vinkki tupakoinnin lopettamiseen: Kuljeta niin vähän rahaa mukana, ettet voi ostaa tupakkaa. Venytä päivän ensimmäisen tupakan polttamista mahdollisimman pitkään.

Vinkki elämäntapamuutokseen: Ei kaikkea nyt heti, pienikin muutos on hieno edistysaskel.

Vinkki: Käytä omia jalkoja mahdollisimman paljon.

Vinkki: Helli itseäsi! Älä ole liian ankara itsellesi! 

Terveellisiä herkkuja tarjolla, nam!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Sovelluksilla säpinää päivätoimintaan

Satu ja Minna kävivät tukikäynnillä Roihuvuoren palvelukeskuksen päivätoiminta Liinassa. Siellä on tabletti ollut ahkerasti käytössä. Viime kerralla vaihdettiin tabletin ja projektorin välille uudet piuhat ja adapterit. Nyt ei ollut enää pätkimisongelmaa esiintynyt. Hyvä juttu, että asiat ratkeavat!

Tällä kertaa käytiin läpi uusia sovelluksia. Henkilökunta sai hyviä ideoita miten esimerkiksi iMoviella voisi tehdä videon pääsiäisestä. Saapa nähdä onko tulossa huumoria vai kauhua... Päivätoiminnassa hyviä sovelluksia ovat sellaiset, joihin kaikki pääsevät osallistumaan yhtäaikaa. Muun muassa tietokilpailu-tyyppiset sovellukset toimivat. Esim. GeoExpert-sovelluksessa voi testata maantiedon osaamista. Tässä hyvä puoli oli myös suomenkielisyys, helpottaa käyttöä. Haasteena on miten henkilökunta ehtii oppia uusien sovellusten käytön. Onneksi Liinassa on rohkeita ja innostuneita työntekijöitä.

Olen aika innostunut nyt, kuulin hienoja uutisia Liinassa. Hyvät kokemukset tabletista ovat kiirineet. Saattaa olla, että lähiaikoina viemme ilosanomaa eteenpäin tarjoamalla mahdollisuuden tabletti-kokeiluun uudessa paikassa. Mutta siitä ei vielä sovi puhua enempää. Odotan malttamattomana!

Liinassa oli värikäs pääsiäistunnelma.



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Iäkkäät somalinaiset tekniikan maailmassa

Kontulan palvelukeskuksen somalinaisten ryhmässä on meidän tabletti ollut käytössä jo hyvän aikaa. Aluksi vieras esine herätti hämmennystä ja pelkoakin. Tekniikan käyttö ei ole näille rouville ihan helppoa ja jokapäiväistä. Esimerkiksi rullaportaiden tai pankkiautomaatin käyttö on vierasta.

Sosiaaliohjaaja Elinan johdolla ryhmäläiset ovat innostuneet ja rohkaistuneet ottamaan itse kuvia tabletilla ja pelaamaan. Nappi- ja sakset -peli on ollut suosittu ja kuvien ottaminen toisista ryhmäläisistä on herättänyt suurta hilpeyttä.

Iso voimainnäyte ryhmältä ja Elinalta on tabletilla itse tehty video. Siinä esiintyvät ryhmäläiset kertoen mm. kankaanpainannasta ja retkestään Korkeasaareen. Mukaan on innostunut muutama rohkea ryhmäläinen myös laululla. Kulttuurisillisista syistä ryhmäläiset eivät halua videosta julkista. Meillä isona haaveena on se, että video voidaan esittää kertaluontoisesti eräässä Myllypuron palvelukeskuksen tapahtumassa. Katsotaan mitä tapahtuu...

Ties mitä nämä mainiot rouvat Elinan johdolla vielä keksivätkään teknologian käytön edelläkävijöinä!


Ryhmäläiset vierailivat Korkeasaaressa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ajetaanko samalla pyörällä vai yksin?

Keskustelimme aamusella teekupposten ääressä yhteistyöstä. Kuinka tärkeää se onkaan ...ja hauskaakin. Mitä ihmettä olisimme saaneet aikaan yksin? Ei juurikaan mitään. Minä saatan toisinaan olla porukassa se joka haluaa keksiä pyörän itse uudelleen. Satu ja Minna useimmiten haluavat soveltaa luovasti jo keksittyä asiaa ja mieluummin muiden kanssa.

Meillä on taitavia ja innostavia verkostoja joiden kanssa tapaamme milloin milläkin kokoonpanolla. Aina joku tuo mukanaan uutta ja vaihdamme kuulumisia  On hieno huomata miten ammattilaiset jakavat osaamistaan ja kertovat avoimesti toiminnastaan ja suunnitelmistaan.

Tieto- ja viestintätekniikan verkostoista tapaamme säännöllisesti mm. näitä tahoja. Enter ry, Eläkeliiton ja Ehyt ry:n LähiVerkko-hanke, Vanhustyön keskusliiton Seniorit surffaa - nettiopastaja auttaa-hanke. Viimeksi mukana oli myös Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa- hankkeen edustaja. Tampereella vaikuttavan Likioman kanssa olemme taas suunnittelemassa yhteistyötä. Kannattaa tutustua näihin..mahtavaa osaamista.

Meillä on paljon muitakin verkostoja ja niistä sitten toisella kertaa. Kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä!

Ajellaan samalla pyörällä


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hauskaa kuvankäsittelyä

Älypuhelimella tai tabletilla kuvaaminen on helppoa. Kuvankäsittely sujuu samoilla laitteilla näppärästi. Minna ja Satu ovatkin innostuneet kokeilemaan erilaisia sovelluksia. Kuviin saa helposti näyttävyyttä filttereillä ja efekteillä. 

Kuvankäsittelyyn löytyy sovelluksia pilvin pimein. Hyviä ilmaisia ja mainioita maksullisia. Alla on esimerkki miten tylsästä sadepäivän kuvasta saa muokkaamalla aika hauskoja versioita.

Jos aihe innostaa, niin kannattaa kurkata Ilkka Olanderin postaus Parhaat iPhone sovellukset valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn.


Alkuperäinen kuva, joka otettu iPad Minillä.
Muokattu: PhotoRush (App Store 0,99€).
Muokattu: Snapseed (App Store/Google Play 0€).
Muokattu: Diptic (App Store 0,99€).
Muokattu: Adobe PhotoShop Touch (App Store 4,99€/Google Play 4,49€).

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018