Näytetään tekstit, joissa on tunniste helykodit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helykodit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. lokakuuta 2021

Lisätty todellisuus herättää seinän hahmot eloon

Unelmamaisema on valmis!

Kontulan Helykodin asukkaat suunnittelivat oman aulansa seinälle muraalin eli seinämaalauksen. Pidimme neljä suunnittelutyöpajaa, joissa vapaamuotoisen keskustelun ja kahvittelun lomassa tutustuimme toisimme ja ideoimme maalausta. Luonto ja etenkin eläimet olivat asukkaiden mielessä, kun ajatuksia siirrettiin piirrellen paperille. Oli hauskaa seurata, miten keskustelut herättivät muistoja ja mielikuvitus laukkasi. Haaveiden ja toiveiden sanoittamisen avulla yhteisötaitelija Petri Laukkanen sai selville asukkaiden toivemaiseman, värit, hahmot ja äänet. Helykodin asukas Kaarina luki Mörrimöykky-runon ja se nauhoitettiin taustaääneksi.




















Petri piirsi seinälle ensimmäiset vedot. SenioriVerkon Minna ja Satu olivat innokkaina auttamassa maalaamisessa. Pandemiasta johtuen asukkaat eivät voineet osallistua maalaamiseen. Pidimme maalaushetkistä live-lähetyksiä Facebookissa ja Instagramissa. Kun maalaus oli valmis, Petri aloitti hahmojen animoinnin ja äänien lisäämisen. Petri käytti tässä seinämaalauksessa lisätyn todellisuuden (lue mitä lisätty todellisuus tarkoittaa) Artivive-sovellusta. Saman ilmaisen sovelluksen ladattuaan katsoja näkee kännykkänsä näytöllä liikkuvat hahmot oikean maalauksen pinnalla.


Unelmamaisema - lisättyä todellisuutta sisältävä muraali -video Youtubessa (sisältää tekstityksen).

Jälkisanat:

Olemme iloisia, että lähdimme rohkeasti kokeilemaan uutta. Ei kannata miettiä aina niin paljon ihmisten ikää, vaan ihmistä siellä sisällä. On hyvä kuunnella kiinnostuksen kohteita, innostusta ja antaa uteliaalle mielelle sekä orastavalle mielikuvitukselle mahdollisuus ja tilaisuus toimia. Kun on kysymys luovuudesta, ei ole ikää.

Iso kiitos asukkaille, jotka innostuivat ja suunnittelivat teoksen. Ja iso kiitos myös Petrille (YMT Muraalitaide), joka on loistava yhteistyökumppani. Kiitos Helykodit ry, että saimme seinän ja vapaat kädet. 

Oikeudet: Mörrimöykky Säv. & San. Marjatta Pokela ©Warner Chappell Music Finland


tiistai 20. lokakuuta 2020

Miten unelmamaisema herätetään eloon?

Oletko seurannut meidän muraalin eli seinämaalauksen luomista? Täältä voit lukea aiemmat blogitekstit. Miksi me sitä niin hehkutetaan? Mitä ääntä ja liikkuvaa kuvaa sisältävä seinämaalaus tarkoittaa?

Meidän maalaus on yhteisöllinen taideteos, jonka maisema, hahmot ja tarina on suunniteltu yhdessä Kontulan Helykodin asukkaiden kanssa. Se ei siis ole "pelkkä maalaus". Maisema seinällä on nyt valmis, pieni viimeistely on vielä tulossa. Ihana ja rohkea Kaarina luki runon, me äänitimme sen ja näin hän antoi äänensä seinälle. Lisätyn todellisuuden avulla asukkaiden unelmamaisema herätetään eloon.

Satu testaa ääntä.












Taiteilija Petri animoi maalauksen hahmot tietokoneella. Näin saadaan aikaiseksi liikkuvaa kuvaa. Hän lisää myös Kaarinan lausuman runon ensin tietokoneelle. Petri käyttää tässä meidän muraalissa lisätyn todellisuuden Artivive-sovellusta. Sama sovellus unelmamaiseman eli muraalin katsojan pitää ladata älypuhelimeensa tai tablettiinsa. Kun katsoja avaa sovelluksen ja katsoo puhelimen kautta maalausta, hän näkee liikkuvat hahmot ja kuulee Kaarinan äänen oikean maalauksen pinnalla.

Lisätty todellisuus eli AR (augmented reality) tarkoittaa siis sitä, että kännykän tai tabletin sovelluksella katsoja voi nähdä tietokoneella luotuja elementtejä todellisessa ympäristössä.

Pysykää kuulolla. Viestimme teille, kun edistymme. Toivottavasti jossain vaiheessa mahdollisimman moni pääsee myös paikan päälle ihmettelemään Helykodin asukkaiden unelmamaisemaa.

Nauhoitus käynnissä - Kaarina lukee runoa.



















Kaksi maalausapulaista ja taiteilija.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Taiteilevat mummot digi-ajan hermolla

Neljännessä muraalisuunnittelu-työpajassa Petri heijasti seinämaalauksen luonnoksen projektorilla seinälle. Ja vielä sille seinälle, johon maalaus oikeasti tulee. Nyt alkoi asia konkretisoitua Helykodin asukkaillekin. Luonnosta katsellessa rouville tuli vielä mieleen mitä yksityiskohtia kuvassa voisi olla. He heittelivät ajatuksia mansikoista, oravasta puussa (käpy suussa) ja pöllöstä kurkistamassa puun kolosta. Petri uteli mihin hahmoja maalattaisiin. Seinällä on onneksi kivasti tilaa monelle pienelle otukselle.


Käsittelimme tällä kertaa myös sitä, mitä tarkoittaa lisätty todellisuus. Ei ollut ihan selvää miten maalaus herää henkiin ja kuvat voivat liikkua ja tuottaa ääntä. Minna täsmensi, että ensin tabletille tai älykännykkään ladataan Artivive-sovellus. Kun sovellus avataan ja osoitetaan maalausta, laitteen ruudulla muraalin hahmot voivat liikkua paikasta toiseen tai esim. Mörri-möykky saattaa alkaa laulaa. Eräs rouva meitä muistutteli, että eivät enää heidän ikäiset tiedä mitään digijutuista ja digitalisaatiosta. Mutta siihen Satu osuvasti totesi, että tehän olette edelläkävijöitä nyt, kun olette luomassa uutta. Tuskin monenkaan sukulainen tai ystävä on ollut suunnittelemassa ja tekemässä yhteisöllistä lisätyn todellisuuden muraaliteosta.

Ja sitten... Petri veti ensimmäiset viivat puhdistetulle valkoiselle seinälle. Rouvia ensin vähän kauhistutti ja sitten nauratti. Kyllä joku osaa! Ja Petrihän kyllä osaa. Niin vain seinälle hahmottui maisema. Tällä kertaa kukaan asukkaista ei halunnut maalata, mutta onneksi se sujui Petriltä vaivattomasti. Ja Minnakin pääsi maalaamaan, siitä hän ilahtui suuresti. Päivän päätteeksi seinä sai siis jo väriäkin.




PS. Täältä pääset lukemaan mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Muraalisuunnittelutyöpaja III: Veli päästäinen pyrkii unelmamaisemaan.
Muraalisuunnittelutyöpaja II: Onko unelmamaisemassa Mörri-möykyn pesä?
Muraalisuunnittelutyöpaja I: Yhteinen unelmamaisema ja lisätty todellisuus.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018