Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveyskylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveyskylä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. huhtikuuta 2019

On se kivempi halata, kun on jotain josta ottaa kiinni

Viime keskiviikkona kokoonnuimme Motivisti-pilotin loppuarvioinnin merkeissä. Maaliskuun puolessa välissä aloitettiin tositoimet ja nyt oli aika lopettaa. Fiiliksen ja keskustelujemme perusteella voi arvailla, ettei hyvinvoinnin metsästys lopu tähän. Osallistujien into omaksua uutta ja uudenlaisia tapoja seurata hyvinvointiaan oli mahtava. Yhteisöllisyyden rooli onnistumisessa oli isossa asemassa. Iloa tuottivat ryhmätapaamiset, huonokin päivä muuttuu äkkiä hyväksi, kun pääsee yhdessä nauramaan, kahvittelemaan ja keskustelemaan.

Mitä tuloksia sitten saatiin? Ilahduttavia ja innostavia. Saatoimme todeta että Terveyskylän Motivisti-sovellus auttoi ja motivoi osallistujia seuraamaan omaa hyvinvointiaan. Lisätuloksena osallistujat oppivat, tekniikan haasteista huolimatta, uusia mobiili- ja verkkotaitoja. He innostuivat asentamaan tai käyttämään puhelimen omaa askelmittariakin. Osallistujat oppivat tuntemaan ja käyttämään verkkopalveluita (OmaKanta, Kansalaisneuvonta, Youtube jne.) Mobiilitaidot kasvoivat ja aina se ilahduttaa, että uusia tuttavuuksiakin syntyi.

Tähän muutama kommentti osallistujilta:
  • ”Tavoitteitani: Pysähdyn joka päivä katsomaan luonnon kauneutta, veden juonnin lisääminen, ulkoilua puoli tuntia joka päivä." 
  • "Helppo ja yksinkertainen meikäläisellekin, ei tarvitse painaa montaa nappia.”

  • “Kyllä tämä on haastanut itsensä käyttämään tätä digiä.” 
  • “vaikka tämä on pelkkä aparaatti joka kysyy niin ei sille voi valehdella.”
  • “On vaikeaa tämä puhelimen käyttö, kysyy kokoajan salasanoja, mistä sellaisen saa? ” 
  • “En olisi arvannut, että puhelimessa voi olla tällaisia juttuja, askeleitakin mittaa.” 
  • “Kaikkea sitä löytyy ja en oo tiennyt yhtään.”

Lopuksi voi todeta, että hyvinvoinnin seuranta ei saa olla liian tiukkaa. Erään tavoitteena oli luopua sokerileivoksista. Ei ihan tavoite täyttynyt, mutta käytiin keskustelua siitä, ettei saa olla itselle liian ankara. Elämästä pitää nauttia. ”On se kivempi halata, kun on jotain josta ottaa kiinni.”

Lue myös aiheesta aiempi kirjoitus. Seniorit motivaatiota jahtaamassa.

Innostunut porukka sai innostavia tuloksia

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Seniorit motivaatiota jahtaamassa

Meillä on käynnissä Motivisti-pilotti yhteistyössä Helsingin kaupungin Rudolfin palvelukeskustoiminnan kanssa. Joukko innokkaita senioreita testaa Terveyskylän Motivisti-sovellusta ja kokoontuu neljä kertaa jakamaan ajatuksiaan sovelluksesta ja motivaatiosta.

Osa innokkaista osallistujista.

Ensimmäisellä kerralla latasimme sovelluksen puhelimeen ja tutkimme sen ominaisuuksia. Kaikki halukkaat saivat asettaa itselleen mielekkään tavoitteen. Niitä olivat mm. kävelyn lisääminen, pullan vähentäminen, kasvisten syönnin lisääminen ja ystävyydessä kehittyminen. Tutustuimme myös Terveyskylän eri taloihin. Liikunnasta innostuneet latasivat askelmittari-sovelluksia kännykkäänsä.

Toisella kerralla kävimme läpi kokemuksia Motivistista. Sovellus on osallistujien mielestä helppokäyttöinen. Sitä kaivattiin, että saisi asettaa itselleen useamman kuin yhden tavoitteen. Lisäksi kummastusta herätti se, että kun tehtävä on asetettu, niin sovelluksessa ei päässyt aloitussivulle (ellei keskeytä tehtävää). Sovelluksen lähettämät päivittäiset inspiraatiolauseet olivat osalta kadonneet taivaantuuliin, niin kävi DigiKyllillekin. Sovelluksen ehdottamia tehtäviä on paljon, mutta oman tehtävän lisääminenkin onnistuu.

Motivaation suhteen sovelluksesta oli hyötyä. Osallistujat tunnustivat, että vastasivat sovelluksen kysymyksiin onnistumisesta totuudenmukaisesti. "Eihän koneelle halua valehdella." Kävimme kivoja keskusteluja hyvinvointiin ja terveyteen liittyen. Nyt on uudet tavoitteet asetettu ja kaksi kokoontumista vielä jäljellä. Hyvinvointiteknologia selvästi kiinnostaa!

Kurkkaa alla olevalta videolta tunnelmia!


Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018