Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apple. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apple. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Riivatun karkailevat johdot ja laturit

Suku on pahin! Taas se todistettiin. Joku sukulaisvieraistani vei mennessään puhelimeni latausjohdon. Tavallisesti säilytän sitä aina huolellisesti sievässä pussukassa, mutta nyt se oli jäänyt seinään. Kun kaikilla on samanlaisia ladattavia laitteita, latureita ja johtoja, otti joku vahingossa MINUN johtoni omanaan. Onko tuttua? Aivan. Kunhan omani palautuu jonkun kassin taskusta, kirjoitan kyllä joka osaan DK (DigiKylli).

Saisivat suunnitella enemmän niitä puhelimien ja tablettien langattomia latureita huonekaluihin. Miten kätevää olisi ladata puhelin juuri siinä mihin sen luontevasti lasken: eteisen piirongin päälle, ruoka- ja yöpöydälle. Ilman johtoja! Olen nähnytkin jo pöytälamppuja, joiden jalan pöytätasossa on puhelimen langattomasti lataava alue. Tosin vielä jää vaara, että joku vie puhelimeni luullen sitä omakseni. Siihen apuna on persoonalliset puhelimen kannet. Sohvaa tuskin kukaan vie vaikka olisi kuinka ajatuksissaan ;D

Seinästä sitä ei enää salaa viedä, sillä latasin sovelluksen (iOS-laitteelle, Androidille), joka hälyttää kun puhelimeni irrotetaan virtapiuhasta. Kätevä sovellus erityisesti jos lataan laitettani yleisillä paikoilla. Eipä lähde enää vahingossa vieraan matkaan! Millähän vaan muistaisin näpäyttää sovelluksen aina tarvittaessa päälle…

Kukkatarroista tunnistaa omansa. Kätevää vai mitä? 

perjantai 20. toukokuuta 2016

DigiKylli karkasi työhuoneesta

Näin kevätkesästä on tosi mukava ulkoilla ja erityisesti liikkua YHDESSÄ ulkona. Ihan PARASTA on keksiä miten sitä voi tehdä työaikana (siinä DigiKylli on aika hyvä). Nyt testasin videointivälineitä ja sovelluksia. Koostin videotallenteen Myllypuron Citykävelystä innostaakseni sinua videoimaan.

Kuvaamiset oli unohtua innostuessani verryttelemään musan tahdissa muiden mukana Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen pihassa. Tarjolla oli jokaiselle jotain eli 300 metrin, kilometrin ja kolmen kilometrin kävelylenkki. Eläkeläisissä on kovakuntoista väkeä, sillä jäin heti kolmen kilometrin matkan kärkijoukosta. Mukavaa seuraa riitti silti. 

Kävelystä tekemäni Periscope-lähetykset (@SeniorVerkko) säilyvät vain 24-tuntia, mutta pääset Citykävelyn tunnelmiin katsomalla alla olevan videon. Videokoosteita on muuten aika helppo tehdä. Omani työstin puhelimella ottamistani videopätkistä ja valokuvista iMovie-sovelluksella (Applen laitteissa). Kivoja videoita saa myös vaikka pelkistä valokuvista Google kuvat -sovelluksella. 

Ihan täydellinen en ole: GoPro-kameran videoinnit eivät tallentuneet. Pitääkö sitä virtanappulaa siinäkin painaa? Kivoja ulkoiluja ja videointeja! Se on kesä ny. 


Yhdessä rastikysymyksiä on mukava ratkoa

KLIKKAA TÄSTÄ JA NÄET VIDEOTALLENTEEN
                      

torstai 14. tammikuuta 2016

Katse eteenpäin ja vuoteen 2016, mars!

Niin se vuosi vaan vaihtui ja taas ollaan täydessä työn touhussa. Minulla on hieman kestänyt orientoitua työmaailmaan, mutta Teijaa ja Satua ei moiset asiat näytä piinaavan. Hommaa piisaa eikä se ihmettelemällä lopu.

Teija teki yhteenvetoa meidän some-tilastoista. Hyvältä näyttää. Kävijämäärien kasvua ja vuorovaikutuskin on lisääntynyt. Etenkin oma blogini loistaa tilastossa (luulen että se jurppii hieman Satua ja Teijaa, mutta minkäs teet). Kiitos teille lukijat.

Parhaillaan suunnitelemme yhteistyökumppaneille kyselyä toiminnastamme. Lisäksi vilkuilimme jo hieman pilotteihin osallistuneiden antamaa palautetta vuodelta 2015. Menneen vuoden toiminta on vedetty yhteen aika- ja seurantajanaan. Vuotta 2016 tarkennellaan. Minä olen valmistellut ensi viikon Iloa ja hyötyä mobiilisti-workshoppia. Sitä varten testasin myös Apple TV:n toiminnan.

Yläkiven atk-ryhmää käynnistellään ja huomenna tapaamme meidän järjestöpohjaisen "DigiVerkostomme". Mukana on myös Ikäteknologiakeskus, joka tuo varmasti paljon uutta ja tärkeää asiaa meille kaikille.  Pelihenkeä ja mukavaa alkavaa tätä vuotta teille kaikille!







Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018