Näytetään tekstit, joissa on tunniste some. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste some. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2016

Mihin se vilahti?

Vuosi on pian pulkassa, kuten meillä päin sanotaan. Tässä DigiKyllin viisi ensimmäisenä mieleen tullutta asiaa tästä vuodesta:

1. DIGITALISAATIO oli kova sana. Sitä käytettiin vuoden aikana joka paikassa. Aina ei taidettu edes ymmärtää, että digitalisaatio ei ole pelkkää sähköistämistä vaan keino luoda toimintatapoja uusiksi, entistä toimivammiksi. Aktiivinen someviestintä ja tiivis verkostoyhteistyö mahdollisti, että mekin pääsimme vaikuttamaan, ettei ikääntynyttä käyttäjää unohdeta. Satu ja Teija taisivat olla hieman kateellisia kun minätyttö kävin oikein valtionvarainministeriössä juttelemassa. Sain vielä kutsun ministeri Vehviläisenkin pyöreän pöydän tapaamiseen tammikuulle! Toki siellä on muitakin järjestöjen edustajia samalla asialla.

2. POKÉMON GO hullaannutti koko Suomen ja nosti keskusteluun myös pelaamisen hyödyt. Minua niin ilahdutti, miten moni isovanhempi löysi yhteisen liikuntamuodon lapsenlapsensa kanssa Pokémonien metsästyksestä.

3. Vuosi toi tullessaan Senioriverkon eri some-kanaville roppakaupalla uusia seuraajia. Erityisesti mieltäni lämmittää, että lähes kaikki  uudet Facebook-seuraajamme ovat iäkkäitä.

4. TABLETIT kiinnostavat varsinkin iäkkäitä, jotka hankkivat ensimmäisen tietokoneensa. Ei ihme, sillä se on niin helppo käyttää. Tabletti-WorkShopimme ammattilaisille auttavat myös heidän iäkkäitä asiakkaitaan saamaan tietoa, mitä hyötyä laitteesta kullekin voisi olla.

5. Viimeistään nyt on tullut selväksi, että KUVA kertoo tuhat sanaa, VIDEO vielä enemmän ja pienet TARINAT ovat kultaa, sisältöä someen jaettaessa.  

Mennyt vuosi oli SenioriVerkon toiseksi viimeinen. Paljon on ehditty, mutta sarkaa on vielä taitettavana. Onneksi Teija ja Satu ovat olleet hyvä kaksikko apunani! Tästä on hyvä jatkaa.

DigiKylli Suomi100-teemalla. 
Sinäkin voit luoda kasvokuvastasi sinivalkoiset Suomen kasvot



torstai 25. helmikuuta 2016

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Leikittiin töissä kolmistaan "Haluatko miljonääriksi" -kisaa. Miljoonasta pääsi kisaamaan meistä se, joka luetteli nopeiten kaikki SenioriVerkon viestintäkanavat. Arvatkaa kuka voitti? Aivan, DigiKylli tietenkin. Nuo kaksi ovat muka niin tietäväisiä, niin tietäväisiä. Eihän ne paineessa edes muistaneet takeltelematta kaikkia kanaviamme.

Tein heille yksinkertaisen SenioriVerkko viestii -linkkikuvan, jotta pystyvät selkeästi esittelemään maailmalla hankkeen toimintaa. Satu ja Teija olivat ihan innoissaan. Käytin siinä kätevää maksutonta ThingLink-sovellusta. Samaa, jota käyttävät monet verkkokaupat. Tiedäthän ne sisustuskuvat, missä esineiden päällä on pallura, jota klikkaamalla saa tuotteesta lisätietoa tekstein, kuvin tai videoin. Tässä minun kuvassani (laitoin omakuvani kun oli niin hyvä) näkyy myös palluroita. Klikkaamalla niitä saat lisätietoa miten viestimme tässä hankkeessa.

Kyllä me lähettelemme myös sähköposteja, WhatsUp-viestejä sekä tavallisia tekstiviestejä. Minä kirjoittelen noille kahdelle välillä pikku lappujakin. Kaikilla tavoilla on omat hyvät puolensa ja kohderyhmänsä.

Ai, miten miljonäärikisassa kävi? Alkuni oli loistava, mutta sitten tuli liian vaikea kysymys. Olisitko sinä tiennyt missä maassa ThingLink-sovellus on kehitetty? Nyt tiedän - Suomessa.


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa 















perjantai 29. tammikuuta 2016

Treffeillä Somevaarin kanssa

Meillä on ollut vauhdikas viikko jälleen kerran. Olen yhä ihan täpinöissäni! Eilen meitä tuli tapaamaan kuuluisa #Somevaari...tai me kai menimme tapaamaan häntä. Eikä mekään ainoat oltu vaan mukana oli meidän "digiverkostomme": Eläkeliiton ja Ehyt ry:n Lähiverkko-hanke, Enter ry, Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa-hanke sekä Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-hanke. Ja että kaikki olisi mahdollisimman digitaalista niin tottakai Enterin Juulia oli paikalla virtuaalisesti FaceTime-videopuhelun kautta.

Minua kyllä jännitti tavata Somevaari. Olemme "treffailleet" vain Twitterissä aiemmin. Livetapaamisissa on aina oma fiiliksensä. Satu ja Teija olivat ihan cooleina taas. Näyttelevät mielellään tärkeää. Oli meillä asiaakin Somevaarin kanssa: pohdittiin mahdollisia yhteistyömahiksia... Niistä sitten lisää myöhemmin.

Laitankin alle linkin josta pääsette lukemaan Somevaarin ajatuksia siitä miksi iäkkäämmänkin kannttaa menä sosiaaliseen mediaan. Hyvät pointit. 


"Digiverkosto" ja #Somevaari iäkkäiden asialla

                              



perjantai 11. joulukuuta 2015

Hyvä-paha some

”Se on seuralainen, tietolähde ja turva”, ”sanansaattaja ja viestinviejä, työväline ja viihdyttäjä. Jokin siinä vangitsee ja lumoaa, houkuttaa ja koukuttaa…”, kirjoittaa Jenni Haukio Kotiliesi -lehden kolumnissaan mobiililaitteista. Ihan kirjoittaa kuin minusta! Tosin loppu kolumni olikin yksiviivaista yleistystä ja kovin negatiivisella kynällä kirjoitettu - asioita, jota en itsessäni ja ikäkumppaneissani tunnista. 

Minulle mobiilitekniikka lisää osallisuuden mahdollisuuksia. Olen saanut lisää ystäviä ja jopa oikeat kasvokkain kohtaamisenikin ovat lisääntyneet. Seuraan ja osallistun keskusteluihin, kysyn ja annan apua. Viimemmäksi olen neuvonut nuorta naista käyttämään kostutettua sokeripalaa hellansa putsaamiseen sekä lahjoittanut kierrätysryhmässä pieneksi jääneitä vaatteitani hyvään tarkoitukseen. 

Tähtihetkiäni tablettini kanssa ovat maksuttomat kuvapuhelut (Facetime, Skype). On ihana nähdä toisella puolen maailmaa olevat lapsenlapseni ja jutella heidän kanssaan. Yllätyksekseni minä juttelen nyt useammin kaukana asuvien ystävien ja sukulaisteni kanssa, kuin ennen tabletin hankkimista! 

Yhteen asiaan olen todella koukuttunut ja toivottavasti ikuisesti: aivotreeneihin, muistia kuntouttaviin peleihin ja harjoitteisiin. Treenaan aina päiväkahvin jälkeen niillä. Jumpan kun vielä saisin yhtä säännölliseksi osaksi aamuani kuin hampaitteni pesun! Netistä niitä sellaisiakin opastuksia löytyy. Viikottainen perinteinen jumpparyhmän tapaaminen kun ei tahdo riittää kropalleni.

Voisin jatkaa hyötylistaani loputtomasti, mutta nyt tuli aurinko esiin ja on ihan pakko lähteä ulos! Jennille rohkenen lausua kutsun: Tervetuloa tutustumaan SenioriVerkon toimintaan kuuntelemaan ikäihmisten ajatuksia asiasta. Olisi mielenkiintoista jutella lisää mobiilitekniikan hyödyistä ja hyvistä mahdollisuuksista!

Aurinkoisin terveisin,
DigiKylli

DigiKyllin aineeton joululahjavinkki: anna iäkkäämmälle lahjan saajalle netti/some-opetusaikaa.
Hyödyllisiä sovelluksia esitellään täällä.


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ajetaanko samalla pyörällä vai yksin?

Keskustelimme aamusella teekupposten ääressä yhteistyöstä. Kuinka tärkeää se onkaan ...ja hauskaakin. Mitä ihmettä olisimme saaneet aikaan yksin? Ei juurikaan mitään. Minä saatan toisinaan olla porukassa se joka haluaa keksiä pyörän itse uudelleen. Satu ja Minna useimmiten haluavat soveltaa luovasti jo keksittyä asiaa ja mieluummin muiden kanssa.

Meillä on taitavia ja innostavia verkostoja joiden kanssa tapaamme milloin milläkin kokoonpanolla. Aina joku tuo mukanaan uutta ja vaihdamme kuulumisia  On hieno huomata miten ammattilaiset jakavat osaamistaan ja kertovat avoimesti toiminnastaan ja suunnitelmistaan.

Tieto- ja viestintätekniikan verkostoista tapaamme säännöllisesti mm. näitä tahoja. Enter ry, Eläkeliiton ja Ehyt ry:n LähiVerkko-hanke, Vanhustyön keskusliiton Seniorit surffaa - nettiopastaja auttaa-hanke. Viimeksi mukana oli myös Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa- hankkeen edustaja. Tampereella vaikuttavan Likioman kanssa olemme taas suunnittelemassa yhteistyötä. Kannattaa tutustua näihin..mahtavaa osaamista.

Meillä on paljon muitakin verkostoja ja niistä sitten toisella kertaa. Kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä!

Ajellaan samalla pyörällä


tiistai 25. marraskuuta 2014

Mikä se sellainen normipäivä on?


Projektityössä päivät vaihtelevat sisällöltään. Harvoin on kahta ihan samanlaista. Yleensä "normipäivä" alkaa sillä, että päivitämme some-kanavat. Usein kyllä käy niinkin, että kun avaan Twitterin tai Facebookin niin Satu tai Minna on jo jakanut hyvän julkaisun. Minulla on vielä oppimista.

Vaihtelevin välein päivitetään VerkostoSkuuppi, AppsForElderly, Instagram, Pinterest ja tietysti minun oma blogini. Eilen tämän lisäksi meillä oli tulevan pilotin suunnittelupalaveri kumppanien kanssa. Sieltä Satu ja Minna riensivät opastamaan yhteistyökumppaneita iPadin käytössä sekä iäkkäille sopivien sovellusten valinnassa. Palattuaan he alkoivat tarkistaa pilottiin liittyvää sopimusta. Sillä välin sain hengähtää ja tutkia rauhassa Tauskin seikkailuja Seiska-lehdestä.

Loppupäivän minä päivitin aikajanaa (luottavat jo minuun sen verran), mutta Satu ja Minna huolsivat vielä laitteita sekä katsastivat loppuviikon tapahtumia. Työajan jälkeen Satu ja Minna luultavasti löhöilevät kotonaan. Minä kyllä saatan ideoida (ideat ei aikaa katso) ja twiittaillakin.

ps. täältä voit kurkata meidän some-kanavia, tervetuloa seuraamaan!

SenioriVerkon Facebook, Twitter ja Instagram.


Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018