torstai 26. marraskuuta 2015

TablettiTaidot - niin hyvää ettei sanotuksi saa

Runsas vuosi sitten tulin töihin SenioriVerkkoon. Ihmettelin silloin kovin, miten nämä miltei 80-vuotiaat voidaan muka tavoittaa mobiilisti. "Ammattilaisten avulla tietenkin", oli Sadun ja Minnan vastaus. Eipä ollut tuo käynyt mielessäni.

Tablettilaitteet ovat todellisia mahdollistajia ammattikäytössä. Niiden avulla voi tuoda paljon hyötyjä ja iloja kohderyhmälle, joka muuten jäisi niistä paitsi. Ne ovat välineitä joilla voi parantaa ja lisätä asiakkaiden osallistumista sekä toimintamahdollisuuksia. Niillä voi käyttää mm. pelillisiä menetelmiä hyvinvoinnin ja terveyden tukena. Tablettien avulla voi parantaa asiakaspalvelua, tehostaa työajankäyttöä ja keventää palvelujärjestelmää. Kannattaa käydä lukaisemassa toimintaterapeutti Riikka Marttisen hieno kooste tablettilaitteiden hyödyistä. Minä ainakin viisastuin kovin.

SenioriVerkon ja Lähiverkon yhteistyössä järjestämä Iloa ja hyötyä mobiilisti-koulutus on juuri tätä varten. Se on kerännyt 12 innostunutta sote-alan edelläkävijää oppimaan yhdessä uusia taitoja ikäihmisten hyödyksi ja iloksi. Ja mikä parasta - se on ihan syntisen hauskaa!

       

Tieto- ja viestintätekniikka on hauskaa sekä hyödyllistä 
                                    

perjantai 20. marraskuuta 2015

DigiKyllin peliluola

-Näitä tapahtumia pitäisi olla useammin, vaati rouva, jonka kanssa jonotin kokeilemaan kiinnostavaa tietokonepeliä. Tällaisessa peliluolassa minäkin hauaisin käydä ainakin yhtä säännöllisesti kuin saunassa. Kummatkin tekevät hyvää sekä päälle, että kropalle!

Kansallinen pelipäivä -teemaviikon innostamana Enter ry järjesti pelitapahtuman Kampin palvelukeskuksessa, Helsingissä. Mukana oli useita järjestöjä. Katselin kuhinaa SenioriVerkon pöydän ympärillä kun Satu ja Teija opastivat ihmisiä kokeilemaan erilaisia hyödyllisiä sekä viihdyttäviä pöytä- ja tablet-tietokoneelle ladattuja pelejä. Peleistä yksi kehitti reaktionpeutta, toinen päättelykykyä, kolmas muistia ja loput vaikka mitä. Lääkärit saisivat jo ryhtyä kirjoittamaan pelireseptejä, sillä niin mukavaa ja kehittävää pelaaminen on! Onkohan tämä nyt sitä terveysteknologiaa?

Joku kerkesi jo tuhahtaa, miten niin tietokonepelit tekevät hyvää myös kropalle. Minulle ainakin tuli hiki, kun koitin päihittää pelikumppanini virtuaalikeilauksessa. Keilaaminen oli uskomattoman "aidon" tuntuista. Tosin tällä kertaa en onnistunut heittämään keilapalloa taaksepäin, kuten joskus on käynyt...

Mitä sanoisitte, jos perustaisin ihan oman peliluolan? Ja oven yläpuolella hohtaisi marraskuun pimeyteen houkutteleva teksti - "DigiKyllin peliluola".






torstai 12. marraskuuta 2015

Teija tuli taloon ja muita paljastuksia

Olen ollut niin innoissani etten muistanut kirjoitella viime viikolla lainkaan. Tosin oli kyllä vauhtiakin taas enempi kuin lääkäri määrää. Suuri paljastus niille jotka eivät vielä tiedä: olemme saaneet Sadun kanssa uuden työkamun...Teija Saarisen!

Hieman meitä jännitti miten Teija kokee meidät, hankkeemme ja uuden työympäristönsä. Teijaa taas ei näyttänyt jännittävän juuri yhtään...hyvä tyyppi. Teijalla on hanketyöstä (ja monesta muustakin asiasta) vankka kokemus. Hän ollut aiemmin Kohtaamisia kotikulmilla - ja Yhteinen sävel -hankkeissa Miina Sillanpään Säätiöllä. Vielä en ole kehdannut udella ihan kaikkea vaikka olenkin utelias. Satu käski olla vieraskorea näin aluksi.

Ja lisää paljastuksia: Minnasta voin kertoa, että komea PoikaVauva sieltä pötkähti maailmaan. Onnittelut koko perheelle!

                                                

torstai 29. lokakuuta 2015

DigiKyllin vauhdikas Halloween-viikko

Onpa ollut VauhtiViikko. Maanantaina tavattiin Sadun kanssa talouspäällikkö. Kävimme läpi hankintoja ja muuta tärkeää. Sen jälkeen päivitimme kaikki laitteet ajantasalle ja menihän siinäkin taas aikaa. Innostuimme myös inventeeraamaan "herkkukaappimme" eli tekniikkavarastomme.

Tiistaina Satu kävi yhteistyöasioissa Kontulan palvelukeskuksessa. Sielläkin tutkittiin ja päiviteltiin laitteita. Suunniteltiin hieman toimintaakin. Minä kävin läpi aika- ja seurantajanaa. Vertailin tavoitteita ja tuloksia. Lisäksi kirjoittelin toimintasuunnitelmaa vuodelle 2016. Tilasin myös uusia käyntikortteja sillä maanantaina Minnan äikkärisijainen saapuu töihin. Odotamme häntä innolla sillä yksi aivokapasiteetti lisää on erittäin tervetullutta. Siitä myöhemmin lisää:)

Keskiviikkona julkaistiin Eloisa yhdenvertaisuus -gallup. Twiittailimme tätä tärkeää asiaa eteenpäin. Lisäki Satu kertaili tulevan mobiilikoulutuksen järjestelyjä. Vastailimme myös muutamaan tukipuheluun - tekniikkahan on vaan tekniikkaa. Haasteita löytyy.

Tänään on yhteistyökumppanimme Kuntoutuksen edistämisyhdistyksen juhla. 20 vuotta sitten se perustettiin. Olemme auttamassa ja puolittain vierainakin. Satu ehdotti että pukeudutaan Halloween-asuihin mutta eihän se nyt sovi (kaikkee sekin..). Mahtavan ihanan karmivaa Halloweeniä teille kaikille.

                                                
                                                                HuHuuuuu


torstai 22. lokakuuta 2015

Vaikuttavaa toimintaa Vantaalla

Terveisiä vaan Hotelli Vantaasta. Kyllä, juuri sieltä kuuluisasta HotelliVantaasta. Olen täällä ensimmäistä kertää (Satu on ollut kerran ennenkin). Meillä ei ole bailupakettia vaan olemme vakavammmalla ohjelmalla liikkeellä. On meinaan RAY:n avustustoiminnan vuotuinen Vaikuttavaa!-koulutuspäivä avustusta saaville järjestöille. Nyt on jo käyty läpi RAY:n vuodelta 2014 keräämää tietoa avustusta saavien järjestöjen toiminnan tuloksista ja vaikutuksista alueittain ja toimialoittain, Myös Kuntoutussäätiön ARTSI-hanke on esitteillä. ARTSISTA löytyy malleja arviointiin ja palautteen keräämiseen.

Kaiken tämän tärkeän lisäksi on taas kiva nähdä verkostoja ja tutustua uusiin. Sehän on ihan projektien elinehtokin. Kuntoutuksen edistämisyhdistys ry:n Aulikki tuli ensimmäisemä vastaan. Eloisa ikä- hanke on myös paikalla. Ray:n Elinakin  istuu tässä kuuntelemassa Janne Jalavaa (vaikuttava tapaus tuo Janne). Pakostakin tässä taas viisastuu. Oho...nyt pitää keskittyä Janneen. Mukavaa päivää kaikille.
Satu ja Key:n Aulikki...pakottivat kuvaamaan



torstai 15. lokakuuta 2015

Hyödyllisiä SovellusVinkkejä kaikenikäisille

Tässä on nyt ollut sellaista hulinaa että päätin rentouttaa hermojani testailemalla sovelluksia. Pakko vinkata teille muutamasta kivasta jutusta. Google Keep on hyödyllinen, helppo, visuaalinen ja hauskakin. Keepin avulla voit kirjata ajatuksesi nopeasti muistiin ja jakaa ne ystävien tai perheenjäsenten kanssa. Tuosta vaan teet käteviä puhemuistiinpanoja, jotka litteroidaan automaattisesti. Toimii ihan kivasti. Voit asettaa myös sijaintiin perustuvan muistutuksen ... ja kappas...kun astut kauppaan se näyttää vaikkapa kauppalistan.

Google Kääntäjäkin on hauska. Sovellukselle voi syöttää tietoa monella tapaa. Voit puhua, kirjoittaa näppäimistöllä ja käsinkin. Kuviakin voit ottaa käännettävästä tekstistä. Sovellukset sisältävät uutena ominaisuutena reaaliaikaisen kääntämisen kameran kautta. Kokeilin puheella kääntämistä. Aika hyvin toimii kun puhuu selkeästi. Kokeilumielessä testasin yhtä voimasanaakin (muutenhan en niitä käytä). Kääntäjä käänsi senkin.

Ja sitten paras: Downton Abbey: Mysteries of the Manor. Mysteries of the Manorissa pelaaja seikkailee tv-sarjasta tutuissa maisemissa. Rikostutkijana toimivan pelaajan tehtävänä on etsiä hienovaraisesti tv-sarjasta tuttujen hahmojen kadonneita esineitä ja selvittää syitä mystisen murtautumisen taustalla. Pelaajan tarkoitus on saavuttaa asukkaiden luottamus palauttamalla heille heidän esineitään. Näin Sadun jo lataavan tuota. Mitä nyt mahtaa töistä sitten tulla?


Hauskaa, kätevää ja hyödyllistä
                                

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Missä se selkokieli luuraa?

Ollaan Sadun kanssa taas ihmetelty näitä tietotekniikka-asioita...tai lähinnä sitä miten ne hoituvat. Erääseen senioritaloon hankittiin taloyhtiölaajakaista - hieno asia. Asukkaille tuli aikanaan operaattorilta kirje jossa asiaan liittyvät toimenpiteet kerrottiin. Se paperi ei ollut todellakaan mitään selkokieltä. Menimme Sadun kanssa tutkimaan asiaa kun hämmentyneet asukkaat pyysivät.

He eivät ymmärtäneet lainkaan kuinka toimia. Jo sana laajakaista oli useimmille ihan outo. Vain yksi tiesi mikä on ethernet-kaapeli ja mihin sitä tarvitaan. Sitä hänkään ei tiennyt minne se liitetään. Kaksi asukkaista oli ymmärtänyt että mahdollinen entinen liittymä (mikä se on?) pitää perua ja ottaa uusi käyttöön soittamalla operaattorille. Muutamat luulivat että heidän pitää itse mennä jonnekin sähköpääkeskukseen laittamaan piuhat päälle.

Puhelimet kävivät kuumina isännöitsijälle joka ihmetteli ettei selvää tekstiä ymmärretä talossa. Miten niin selvää? Osa asukkaista ei puhu suomea kunnolla ja muutenkin  tietotekniikka on hieman outo aihepiiri näille iäkkäille. Onneksi vapaaehtoisemme Teuvo oli taas apuna ja porukalla ollaan hoidettu asiaa.

Eipä kukaan tätä pahuuttaan tehnyt. Ei kellekään vain tullut mieleen että kohderyhmä tarvitsee enempi opastusta ja asian "suomentamista " kansankielelle kuin muut (hyötyisi taatusti nuoremmatkin). Kunnollinen tiedotustilaisuus selkokielellä asukkaille olisi helpottanut isännöitsijänkin puhelinrumbaa ja säästänyt vaivaa sekä aikaa kaikilta.


Onneksi meillä on Teuvo apuna!

                                   

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Teknologia turvana ja ilona

Vanhustyön keskusliiton Kotiturva-hankkeen projektipäällikkö Tarja Rantee kertoi Studio55.fi-ohjelmassa teknologian kehittymisestä ikääntyneiden kodeissa. Olen vähän kateellinen Aira Samulinille. Hänellä on mahtava koti, jossa on uudenlaisia turvalaitteita. Esimerkiksi hänen sängyssä on anturi, joka seuraa liikkeitä ja elintoimintoja. Lisäksi liiketunnistin löytyy joka huoneesta. Läheiset voivat sitten seurata Airan vointia. Sehän luo turvallisuutta asujalle itselleen ja läheisille.

Tarja kertoi myös mobiilipeleistä. Muistin aktivointi ja aivojen "liikuttaminen" on tosi tärkeä juttu! Meidän Sovelluksia senioreille -sivujen lisäksi ohjelmassa mainittiin Papunetin pelisivut. Kannattaa käydä kokeilemassa. Ihan varmasti löytyy peli, josta sinäkin pidät!

Miten sinä suhtaudut kodin turvateknologiaan? Entä pelaamiseen?

Talking Tom on ollut monen suosikki-sovellus.


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Muutoksen tuulia

Meillä on SenioriVerkossa ollut vilkas syksy ja edessä myös muutosten tuulia. Kuten aina elämässä sattuu ja tapahtuu (niin pitääkin), niin tapahtuu meilläkin. Lokakuusta alkaen Minna jää äitiysvapaalle. Minulle ja Sadulle tulee varmasti Minnaa ikävä, mutta eihän hän maailmasta katoa ja lisäksi olemme sopineet pienimuotoisesta yhteistyöstäkin tarvittaessa. Äikkärisijainen on haussa ja toiminta jatkuu. Varmasti saadaan mukava, osaava ja innostava tyyppi tiimiin.

Olemme Sadun kanssa kovasti innoissamme SenioriVerkko-vauvasta. Pohdimme jo mahdollisia nimiäkin Minnan selän takana. Voisiko mitenkään olla... vaikka... DigiKylli tai edes Kylli? No, annetaan Minnan päättää :) Kerrotaan lisää kun tiedetään. Ja jos haluatte leikkiä nimillä tai sanoilla, niin se vasta hauskaa on. Kokeilkaapa :)

https://www.arrak.fi/fi/ag



maanantai 14. syyskuuta 2015

Syyskuun haipakkaa

Onpa tämä synttärikuukausi alkanut vauhdikkaasti, yhtäkkiä onkin jo kuun puoliväli. Tekemistä piisaa Sadulla ja Minnalla. Tärkeä syyskuun muistettava on Raha-automaattiyhdistyksen jatkohakemus, se onneksi on jo hyvällä mallilla. Olemme samalla tutustuneet avustusten verkkoasiointiin.

Kontulan palvelukeskuksen vapaaehtoinen atk-opastaja Teuvo aloitti syyskauden ja neuvoo lisähommina Myllypurossa Helykodin naapuritalon rouvia tietokoneasioissa. Hän onkin kovasti pidetty opastaja. Päästessään paikalle Satu ja Minnakin ovat auttavina käsinä. Usein opastus onkin kädestäpitäen hoidettavaa hommaa. Rouvat muuten pitävät hyvää huolta opastajien jaksamisesta eli tankkauksesta, viimeksi oli kakkua tarjolla, nam!

Teuvo opastaa innokkaita senioreita.
Tälle viikolle on sovittuna muutama tapaaminen, liittyen tuleviin hommiin. Lisäksi pitää valmistautua Enter ry:n järjestämään opastajien valtakunnalliseen tapaamiseen. Siellä esittelemme SenioriVerkon tapaa toimia sosiaalisessa mediassa. Minua se vähän jo jännittää, mutta eiköhän Satu ja Minna hoida sen sujuvasti.

tiistai 1. syyskuuta 2015

DigiKyllin blogisynttärit

Vuosi sitten aloitin työt SenioriVerkossa. Satu ja Minna saivat idean blogista, johon projektityötä voisi kuvata monipuolisesti. Ajatus oli, että se kokoaisi yhteen paikkaan kaiken, mitä SenioriVerkossa tapahtuu. Kirjoittajaksi pyydettiin minua, suostuin oitis. Syyskuussa ilmestyi ensimmäinen blogikirjoitukseni.

Nopeasti meni vuosi, olen ihan hämmästynyt. Olen kirjoittanut projektityöstä, verkostoista, tieto- ja viestintätekniikasta, tapahtumista ja sovelluksista. On hauskaa, että olen jäänyt ihmisten mieleen. Minulta on mm. pyydetty runoa ja onpa pyydetty mukaan tapahtumiinkin. Satu ja Minna ovat mielissään julkisuudestani!

Taidan jatkaa samaan malliin. Kirjoitan ideoistani ja ajatuksistani edelleen omalla tyylilläni. Tarkkailen projektityötä ja teknologian maailmaa.

Juhla-asussa valmiina bileisiin!

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018