keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ajetaanko samalla pyörällä vai yksin?

Keskustelimme aamusella teekupposten ääressä yhteistyöstä. Kuinka tärkeää se onkaan ...ja hauskaakin. Mitä ihmettä olisimme saaneet aikaan yksin? Ei juurikaan mitään. Minä saatan toisinaan olla porukassa se joka haluaa keksiä pyörän itse uudelleen. Satu ja Minna useimmiten haluavat soveltaa luovasti jo keksittyä asiaa ja mieluummin muiden kanssa.

Meillä on taitavia ja innostavia verkostoja joiden kanssa tapaamme milloin milläkin kokoonpanolla. Aina joku tuo mukanaan uutta ja vaihdamme kuulumisia  On hieno huomata miten ammattilaiset jakavat osaamistaan ja kertovat avoimesti toiminnastaan ja suunnitelmistaan.

Tieto- ja viestintätekniikan verkostoista tapaamme säännöllisesti mm. näitä tahoja. Enter ry, Eläkeliiton ja Ehyt ry:n LähiVerkko-hanke, Vanhustyön keskusliiton Seniorit surffaa - nettiopastaja auttaa-hanke. Viimeksi mukana oli myös Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa- hankkeen edustaja. Tampereella vaikuttavan Likioman kanssa olemme taas suunnittelemassa yhteistyötä. Kannattaa tutustua näihin..mahtavaa osaamista.

Meillä on paljon muitakin verkostoja ja niistä sitten toisella kertaa. Kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä!

Ajellaan samalla pyörällä


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Hauskaa kuvankäsittelyä

Älypuhelimella tai tabletilla kuvaaminen on helppoa. Kuvankäsittely sujuu samoilla laitteilla näppärästi. Minna ja Satu ovatkin innostuneet kokeilemaan erilaisia sovelluksia. Kuviin saa helposti näyttävyyttä filttereillä ja efekteillä. 

Kuvankäsittelyyn löytyy sovelluksia pilvin pimein. Hyviä ilmaisia ja mainioita maksullisia. Alla on esimerkki miten tylsästä sadepäivän kuvasta saa muokkaamalla aika hauskoja versioita.

Jos aihe innostaa, niin kannattaa kurkata Ilkka Olanderin postaus Parhaat iPhone sovellukset valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn.


Alkuperäinen kuva, joka otettu iPad Minillä.
Muokattu: PhotoRush (App Store 0,99€).
Muokattu: Snapseed (App Store/Google Play 0€).
Muokattu: Diptic (App Store 0,99€).
Muokattu: Adobe PhotoShop Touch (App Store 4,99€/Google Play 4,49€).

torstai 26. helmikuuta 2015

Etävalmennus - kuinkas sitten kävikään?

Eilen Satu ja Minna jännittivät. Iltapäivällä oli Movendos-hyvinvointivalmennuksen ensimmäinen arviointihetki. Itsekin koin pientä sydämen tykytystä, mutta olen niin monissa liemissä keitetty etten pahemmin hötkyillyt. Melkein kaikki osallistujat saapuivat paikalle. Muutamaan oli flunssa iskenyt kylmät kyntensä.

Etävalmennus oli koettu tähän asti mielekkäänä ja innostavana. Erityisesti tärkeäksi nousi valmentajien rooli. Kaikille oli tärkeää se, että oli mahdollisuus tavata myös livenä. Lisäksi valmentajien kannustus ja oma innostus vaikutti osallistujiin motivoivasti. Movendos sovellus koettiin poikkeuksetta helppokäyttöiseksi ja visuaalisesti innostavaksi. Muutama osallistuja oli jäänyt pohtimaan tekikö kotona liikkeet oikein, mutta se asia katsotaan sitten valmentajien kanssa. Ohessa hieman kommentteja.

"Kroppa ei ole enää kuin 50-vuotiaalla, on hyvä, että voi kysyä ohjeet liikkeeseen valmentajalta"."Ennen liikunta on ollut vähän puurtamista, mutta nyt katselee asioita eri tavalla... tämä motivoi". "Hyvä, että on live-valmentaja, joka aktivoi ja käskee pitää taukoakin jos itse innostuu liikaa". "Hyvin on mennyt. Joka viikko imen uusia juttuja". "Tällä voi muuttaa elämäntapojaan". "Talvisin liukkaalla olen vankina kotona. Nyt voin harrastaa silti liikuntaa ohjatusti". "Saan lisää terveysoivalluksia, kun olen mukana tässä".

Ihan peukutukset pilottilaisille sekä Miralle ja Jannelle.  Toivottavasti into riittää matkan varrellakin. Siitä sitten taas tuonnempana.

Terveellistä purtavaa ja arviointia


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tabletit hyvinvoinnin tukena

Minna ja Satu tekivät reissun Tampereelle Likioma-projektin vieraaksi. Iltapäivän kohokohta oli Hyvinvointiteknologian hypistelyhetki Kuuselakeskuksessa. Tällä kertaa aiheena oli "Tabletit ja tietokoneet hyvinvoinnin tukena".

Ikäihmisiä tuli tasaisena virtana. Osa innokkaina ja osa vähän pelokkaina. Muutamalla oli jo kokemusta tietotekniikasta ja tableteista, mutta osaa moinen vekotin vieroksutti. Monenmoista ehdittiin kahdessa tunnissa. Selvitettiin muun muassa miten tabletilla voi katsoa televisio-ohjelmia, pelattiin, soitettiin pianoa ja rumpuja, piirrettiin ja kuunneltiin musiikkia. Hauskaa oli myös katsoa omia kotikontuja Google Earth-sovelluksen kautta.

Muutama innostunut meinasi myöhästyä päivälliseltä, kun tutustumishetki vei mennessään. Minna keskusteli vanhemman herran kanssa, joka oli mielissään, että sai tutustua nykyajan laitteisiin. "Kehitys menee niin vauhdilla, ettei mukana pysy. Mutta nyt voin sanoa kokeilleeni tablettia, onhan se hieno laite!"

On tärkeää, että myös iäkkäät saavat mahdollisuuden osallistua ja kokea uusia elämyksiä. Kiitos Likioma kivasta päivästä Tampereella!

Pelien kautta on helppo tutustua tabletteihin.
Taidetta ja tabletteja.

torstai 12. helmikuuta 2015

Tabletit Töölössä

Minna ja Satu vierailivat Töölön omaishoidon toimintakeskuksessa. Ryhmä omaishoitajia tutustui tabletteihin ja erilaisiin sovelluksiin.  

Infotilaisuudet suunnitellaan huolella. Etukäteen piti ladata tablettien akut täyteen ja ladata uudet päivitykset koneille. Minna ja Satu pohtivat myös mitä sovelluksia esitellään. Tablettien lisäksi mukaan pitää tarpeen tullen ottaa projektori, kosketusnäyttökynät, adapterit ym.

Osalle ryhmäläisistä tabletti olikin tuttu laite. Aluksi katsoimme kuitenkin Tabletti - mitä iloa siitä on? -video. Sen jälkeen kahvittelun lomassa piirrettiin, pelattiin, otettiin kuvia ja kuunneltiin musiikkia. Keskustelua herättivät tietoturva ja pankkiasioiden hoitaminen. Reittioppaassa surffailtiin ja ehti eräs rouva jo katselemaan muotikenkiäkin (kurkkasin olan takaa..).

Kahvittelun lomassa ehti hyvin pelata Labyrinttia.
Hymyt herkässä, kun tabletista saatiin musiikkia kuuluviin.

Tämän kuvan nappasi eräs nopsasorminen ryhmäläinen tabletilla.

Väreistä voimaa.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Videolla vetovoimaa

Videon tekeminen ei nykyään ole vaikeaa. Jopa Minna ja Satu osaavat. Katso esimerkkinä:

DigiKylli - projektityön sankari (iMovie)

Seniorit Surffaa (Replay)

Tabletti - mitä iloa siitä on? (VideoScribe)

Ilmaisia sovelluksia löytyy monia. Niitä on hauska kokeilla. Enää ei tarvita erillistä videokameraa, vaan hyvää jälkeä saa tabletilla tai älyluurillakin.

Minä pidän hauskoista ja lyhyistä videoista. Olen niin täynnä virtaa, etten jaksa kovin kauaa keskittyä yhteen pätkään. Jos video vaikuttaa tylsälle, niin heivaan sen ja siirryn seuraavaan. Aitous puree minuun myös. Esimerkiksi kun sokea Tarmo kertoi Minnalle ja Sadulle surffailun tärkeydestä, niin videon kehno taso ei haittaa, koska tarina on liikuttava.

Minkälaisista videoista sinä pidät?



torstai 29. tammikuuta 2015

Hyvinvointia metsästämässä

Minna, Satu ja Aulikki kokoontuivat Movendos-hyvinvointipilotin valmentajien Miran, Jannen ja Selman kanssa. He pohtivat pilotin alkua ja tavoitteita. Pilotti on lähtenyt hienosti käyntiin. Valmennettavat ovat tehneet tehtäviä ja valmentajat ovat päässeet tutuiksi tehtävien luomisen kanssa. Muutamia teknisiä ongelmia on ollut, mutta ne on selvitetty.

Onko etävalmennus toimiva vaihtoehto ikäihmisille? Positiivista palautetta tuli jo eräältä valmennettavalta. Hän ei talvisin liukkauden ja lumen vuoksi aina pääse osallistumaan liikuntaryhmään. Sovelluksen kautta hän saa ohjeet miten voi osallistua kotona. Etäohjauksen lisäksi fyysiset tapaamiset ovat eduksi. Silloin valmentaja voi selittää ja ohjata valmennettavaa tehtävän tekemisessä. Palaute ja kannustus on tärkeää.

Aluksi yleisenä tavoitteena oli kokeilla sovellusta arkiliikunnan lisäämisen kannalta. Tehtävien ja tavoitteiden myötä valmentajat huomasivat, että liikunnan lisäksi isoon rooliin tulivat painonhallinta ja terveellinen ravinto. Terveys ja hyvinvointi onkin huomaamatta noussut pilotin "päätavoitteeksi".

Pilotin kokonaisvaltaisuutta kuvaa hyvin valmennettavan kommentti: "Mehän saadaan tässä oikeen nuppihoitoa!"

Iso kiitos innokkaille valmennettaville ja valmentajille! Hienoa, että Myllypuron palvelukeskus halusi olla edelläkävijä ja lähti mukaan pilottiin. Jatkoa seuraa!

Innokkaita osallistujia.



Fysioterapeutit/valmentajat:
Mira ja Janne, Myllypuron palvelukeskus
Selma, Helsingin Alzheimer-yhdistys ry

Terveyden edistämisen asiantuntija:
Aulikki, Kuntoutuksen edistämisyhdistys ry

Vetovastuu:
Satu ja Minna, SenioriVerkko-projekti

torstai 22. tammikuuta 2015

SenioriVerkon VauhtiViikko

Tällä viikolla on meillä ollut vauhtia niin, että heikompaa hirvittäisi. Maanantaina katselimme Sadun ja Minnan kanssa tulevaa viikkoa kalenterista huokaillen (huoh) ja sitten hommiin. Maanantaina aloitimme toimintakertomuksen valmistelun ja tapasimme talouspäällikön. Minä päivittelin meidän some-kanavia sekä tein tilastoa niiden käyttäjistä.

Tiistaina tarkennettiin vaihetavoitteet tälle vuodelle. Satu ja Minna olivat lisäksi Moninaisuus2015 -verkoston tapaamisessa. Siellä pohdittiin tämän vuoden yhteistyöstrategiaa. Mukana olivat Eloisan iän Tiina, Jade-projektin Hanna, Hamdi ja Ruth, Setan tiedottaja Salla sekä Yhdenvertainen vanhuus -projektin Salla-Maija. Hienoa toimintaa minunkin mielestäni.

Pohdintaa pöydän ääressä.
Minä sain tehtäväkseni keskiviikkona valmistella perjantain kehittämispäivää. Sadulla ja Minnalla oli kolme teknisiin ongelmiin liittyvää asiakaskontaktia. Onneksi nuo ongelmat useimmiten voi ratkaista järjellä, joskus tarvitaan myös mielikuvitusta.

Tänään palataan vuosikertomukseen ja sitten valmistellaan Kontulan palvelukeskuksen atk-ohjaajien vierailua meille. Onneksi ensi viikolla on hieman hitaampi tahti. Mielestäni työssä pitää olla myös väljyyttä, jotta luovuus kukkii jatkossakin. Taidan muistuttaa siitä Satua ja Minnaa.



Alla linkit Moninaisuus 2015 -verkoston projekteihin:

Eloisa ikä -avustusohjelma
http://www.eloisaika.fi

Jade-projekti
http://www.jadeprojekti.fi

Yhdenvertainen vanhuus
http://seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus/

Seta
http://seta.fi

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hyvinvointia ja osallisuutta mobiilisti

Tavattiin ensimmäisen kerran isolla porukalla hyvinvointivalmennukseen osallistuva pilottiryhmä. Pilotti tähtää ikäihmisten arkiaktiivisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Toteutus tapahtuu yhdistämällä fysioterapeuttien (Mira ja Janne) tapaamiset Movendos-etävalmennukseen. Valmennettavia tulee Myllypuron palvelukeskuksesta ja pari Helsingin Alzheimer-yhdistys ry:stä. Pilottiin osallistuu asiantuntijana myös Kuntoutuksen edistämisyhdistys ry.

Valmennettavat olivat jo saaneet ensimmäiset tehtävät. Motivaatio on korkealla. Tavoitteet liittyvät liikuntaan, ravintoon, hyvään mielialaan ja rohkeuden lisäämiseen tietokoneen käytössä. Hienoja tavoitteita kaikilla!

Jännää seurata miten pilotti etenee talven ja kevään aikana. Kurkkaa video ensimmäisestä tapaamisesta!  

Tunnelmakuvia tapaamisesta.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Vaadin esteettömyyttä!

Voi kyllä minua välillä nyppii tämä monimutkainen maailma! On lakeja, direktiivejä, ohjeita, standardeja ja vinkkejä, mutta silti nettimaailma on kovin vaikea monelle. Nettisivut voivat olla rakenteellisesti hankalat ja teksti vaikeasti ymmärrettävää.

Minä haluan selkokieltä ja yksinkertaisuutta kaikille sivuille. Ajatelkaapa jos esimerkiksi pankin, poliisin, kampaajan ja Kelan sivut olisivat samalla sapluunalla tehtyjä. Kun käytettäisi samoja nimikkeitä, fontteja ja rakenteita, niin tietäisi suurinpiirtein mitä etsiä mistäkin. Onkos hullu idea?

On muuten niin, ettei esteettömyyttä tule ajatelleeksi silloin, kun itsellä homma toimii sujuvasti. Minna ja Satu olivat aikoinaan opastamassa näkövammaisia netin käytössä ja vasta silloin he valaistuivat verkkoesteettömyyden tärkeydestä. "Jaa, että sokeatkin surffaavat...?" Kyllä, sen kertoo teille Tarmo.

Suurennuslasi apuna näkövammaisten ryhmässä.

Kannattaa tutustua:

Kuluttajaparlamentti vaatii: Kovemmat keinot käyttöön esteettömyyden edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisu: Paina vihreää nappia! Asiointi- ja tiedonhakupalveluiden käytön esteitä erityisryhmien näkökulmasta

maanantai 5. tammikuuta 2015

Runo DigiKyllistä

Vuosi vaihtui mukavasti lomaillen ja nyt olen täynnä virtaa. Minna ja Satukin ovat palanneet töihin. Ensimmäisenä työpäivänä päätin ottaa rennosti. Aivoja lepuuttaakseni kokeilin Olet runo -sivuston runokonetta. 

DigiKylli, 
eksyksiin lentänyt maalaisidylli, 
tuo siipensä särkenyt alehalli.

DigiKylli on jylhä kuin kurkkukaramelli, 
tuo honkametsien kölli, 
on hän sadepäivien matjessilli.

Hän pulputtaa kuin minttupastilli, 
ja räiskyy kuin romumetalli. 
Sellainen on DigiKylli!

Millainen runo sinusta syntyy...?


Tästä se lähtee - uusi eloisa vuosi 2015!





Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018